Kenian presidentinvaalit niukasti voittanut Ruto vannoi virkavalansa
Kenian presidentinvaalit viisi viikkoa sitten voittanut William Ruto, 55, vannoi tiistaina presidentinvalansa jalkapallostadionilla maan pääkaupungissa Nairobissa. Paikalle oli naapurimaiden valtionpäämiesten ja muiden merkkihenkilöiden lisäksi tullut kymmeniätuhansia ihmisiä, joista monet olivat pukeutuneet Ruton puolueen suosimaan keltaiseen.
– Tänään tahdon kiittää Jumalaa, koska pikkukylän pojasta on tullut presidentti, Ruto sanoi.
Erittäin kunnianhimoisena poliitikkona tunnettu Ruto on toiminut maan varapresidenttinä vuodesta 2013. Hän voitti haastajansa Raila Odigan, jota väistyvä presidentti Uhuru Kenyatta tuki, vain kahdella prosenttiyksiköllä.
Odiga valitti tuloksesta Kenian korkeimpaan oikeuteen, joka kuitenkin piti tuloksen voimassa.
Ruto on Kenian itsenäisyyden ajan viides presidentti.