"Kenenkään ei pitäisi pelätä työmatkalle lähtiessä" – Keskustakolmikko vaatii ministeriltä ratkaisuja tiestön talvikunnossapitoon
Keskustan kansanedustajat Jouni Ovaska, Vesa Kallio ja Eerikki Viljanen penäävät liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteelta (ps.) tietoja tiestön talvikunnossapidosta.
Ovaska on eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja. Kallio on valiokunnnan jäsen ja Viljanen varajäsen. Kolmikko kertoo jättäneensä tieston talvikunnossapidosta kirjallisen kysymyksen ministeri Ranteelle.
Talvikunnossapidossa on Ovaskan, Kallion ja Viljasen mukaan keskeistä toimenpiteiden oikea-aikaisuus niin lumenaurauksessa, liukkauden torjunnassa kuin polanteen poistossa. Tähän kuuluu myös liikennemerkkien puhtaana pitäminen.
– Kenenkään ei pitäisi pelätä työmatkalle lähtiessään tai lapsia kouluun laittaessaan, että pääseekö turvallisesti perille ja takaisin. Nyt tämä pelko on jokapäiväistä varsinkin vähäliikenteisillä teillä ja se koskettaa myös raskasta liikennettä, he sanovat tiedotteessa.
Kansanedustajat kertovat saaneensa lukuisia yhteydenottoja turhautuneilta tienkäyttäjiltä.
Heidän mukaansa ihmiset ovat kokeneet, ettei heitä kuunnella tai talvikunnossapidosta vastaavat viranomaiset levittelevät käsiään neuvottomina.
– Jos tienvarren asukkaat ovat viimeisenä keinona alkaneet itse aurata tiestöä, ovat he saaneet ELY-keskukselta jyrkän käskyn lopettaa heti tällainen omatoimisuus, tiedotteessa sanotaan.
Ovaskan, Kallion ja Viljasen mukaan talvikunnossapidosta vastaava Väylävirasto on kertonut tekevänsä parhaansa ja puolustanut nykyistä talvikunnossapidon mallia. Liikenneturvallisuudesta vastaavan ministeri Ranteen näkemys on kuitenkin jäänyt epäselväksi.
Ovaska, Kallio ja Viljanen uskovat, että ongelmien yksi juurisyy on liian suuriksi kasvaneissa urakointialueissa.
Valtion vastuulla olevat 78 000 maantiekilometriä on jaettu 79 urakka-alueeseen. Säästösyistä ne ovat kasvamassa entisestään. Myös voimakkaat säätilamuutokset tekevät oikea-aikaisesta talvikunnossapidosta entistäkin vaikeampaa.
Nykyinen pääurakoitsijoiden kilpailuttamistapa on keskustakolmikon mukaan talvikunnossapidon laadun ja valvonnan kannalta turmiollinen. Siinä halvin tarjous voittaa aina ja urakointialueet kasvavat.
– On jo nähtävissä, että kärsijöinä ovat lumessa ja sohjossa ajamaan pakotetut autoilijat sekä paikalliset aliurakoitsijat, jotka eivät saa työstään asianmukaista korvausta eivätkä saa pääurakoisijalta lupaa tehdä työtään ajallaan tai aliurakointisopimuksia ei enää uusita.
Ovaskan, Kallion ja Viljasen mielestä tässä tilanteessa hallitukselta olisi viisautta uudistaa talvikunnossapitomallia, jotta tämä kierre saadaan katkaistua.
Kirjallisessa kysymyksessään he tivaavat liikenneministeri Ranteelta kantaa tiestön talvikunnossapitomallin uudistamisesta.
– Olisi syytä vähintäänkin kokeilla pilottina toimintatapaa, jossa rahat ohjataan suoraan aliurakoitsijoille ja heitä tuetaan tehtävässään. Alueilta löytyy varmasti osaamista ja tahtoa tehdä parempaa, mihin nykyiset pääurakoitsijat antavat mahdollisuuden.