Kati Häkkinen perusti luksushotellin Thaimaahan, mutta kyllästyi jetset-elämään ja palasi Etelä-Savoon

Kirjat

Aluksi kaikki oli kuin satua. Mikkeliläiset Kati Häkkinen ja Atte Savisalo päätyivät reppureissullaan Thaimaan Khanomiin ja löysivät sieltä uskomattoman kauniin hiekkarannan.

Vaikka Thaimaa on yksi maailman suosituimmista turistikohteista, tämä ranta oli täysin autio. Se kaartui valkoisena sirppinä kohti kaukaisuudessa siintäviä sinisiä vuoria.

Hiekassa ei näkynyt yhtään jalanjälkeä.

– Palmut kurottivat korkeuksiin ja meri säihkyi turkoosina, Häkkinen muistelee näkyä tuoreessa kirjassaan.

Pariskunta päätti perustaa löytämäänsä paratiisiin paitsi kotinsa, myös hotellin. Savisalo oli hiljattain vaurastunut perheyrityksestään saamillaan rahoilla ja sijoitti ne hankkeeseen.

Kokeneet matkailijat tiesivät, mitä hotelliltaan halusivat. Se olisi perheystävällinen, mutta silti luksustasoa. Ravintolassa tarjoiltaisiin laadukasta gourmet-ruokaa.

Vanhemmat voisivat rentoutua tyylikkäässä kylpylässä samaan aikaan kun lapset leikkisivät hoitajien valvonnassa lastenklubilla. Yrittäjien oma jälkikasvu kirmailisi menossa mukana.

Kati Häkkinen kertoo hotellihankkeen vaiheista toimittaja Antti Helinin kanssa kirjoittamassaan kirjassa Tuhansien hymyjen hotelli. Kirja ilmestyi tammikuun puolivälissä ja nousi heti Suomen kuunnelluimpien äänikirjojen joukkoon.

Häkkinen vietti lapsuutensa Etelä-Savossa pienessä Haukivuoren kunnassa, mutta haaveili jo silloin isommista ympyröistä. Täysi-ikäiseksi tultuaan hän matkusteli paljon ja syöksyi levottomana seikkailusta toiseen.

30 ikävuoden lähestyessä oli aika asettua aloilleen. Häkkinen oli raskaana ja halusi kasvattaa lapsen kaukana Haukivuoresta.

– Halusin antaa hänelle juuri sellaisen lapsuuden, josta olin itse haaveillut. Kukapa ei haluaisi kasvaa paratiisirannalla? Häkkinen kirjoittaa.

Häkkinen ja Savisalo saivat ostettua Khanomista reilunkokoisen tontin. He palkkasivat arkkitehdin, sisustussuunnittelijan ja rakennusmestarin. Hotellin oli määrä valmistua vuoden kuluttua.

Vähitellen satu alkoi kuitenkin muuttua painajaiseksi. Kulut juoksivat, mutta mitään valmista ei tullut.  

Kokemattomat rakennuttajat olivat joutuneet rakennusmestarinsa huijaamiksi. He olivat valinneet ja maksaneet kalleimmat materiaalit, mutta saivat halvinta, jos sitäkään. Lisäksi rakennusyhtiö oli tehnyt lukuisia rakennusvirheitä.

Vuosi täyttyi, mutta hotelli oli yhä pahasti keskeneräinen. Lomansa ennakkoon varanneet asiakkaat jouduttiin majoittamaan muualle.

Aavaksi ristityn hotellin avajaisia vietettiin lopulta syyskuussa 2010, yhdeksän kuukautta suunnitellun päivämäärän jälkeen.

Matkan varrella hankkeen budjetti oli paisunut ennakoidusta puolestatoista miljoonasta eurosta kolmeen miljoonaan. Yrittäjät olivat joutuneet lainamaan rahaa sekä suomalaisista että thaimaalaisista pankeista ja lopulta vielä Savisalon vanhemmiltakin.

Hotellista tuli upea, mutta sen myyminen matkatoimistoille oli yllättävän vaikeaa. Yrittäjille selvisi, että monet matkailijat kyllä haaveilivat autioista hiekkarannoista, mutta päätyivät silti halpojen t-paitojen turistirysiin.

Lisäksi Khanom oli niin syrjässä, ettei sinne tullut kukaan sattumalta.

– Alussa oli usein päiviä, jolloin ei ollut ensimmäistäkään asiakasta, Häkkinen muistelee.

Yrittäjien epäonni ei päättynyt hotellin valmistumiseen. Aava oli ollut avoinna vasta muutaman kuukauden, kun uudenvuoden aattona tapahtui katastrofi.

Hotelli oli tilannut asiakkailleen näyttävän ilotulituksen, mutta kuljetuksessa kastuneet raketit räjähtelivätkin katsojien päälle. Neljätoista ihmistä sai vammoja. Kaksi vakavaimmin loukkaantunutta lasta lennätettiin hoitoon Bangkokiin.

Pian rakettionnettomuuden jälkeen Khanomiin iskivät rankkasateet, jotka saivat aikaan pahan tulvan. Vesi ja muta aiheuttivat mittavia vahinkoja hotellissa. Suuri matkatoimisto evakuoi asiakkaansa ja perui kaikki matkansa koko kevään ajalta.

Häkkinen kertoo kirjassaan, että hotelli eli kädestä suuhun. Jokainen kuukausi oli piinaava jännitysnäytelmä siitä, riittäisikö kassa palkkojen maksuun.

Yrittäjien välisessä työnjaossa Kati Häkkinen oli Aavan keulakuva ja vastasi sen markkinoinnista. Hän kiersi maailmaa esitellen hotellia luksusmatkoja järjestäville matkatoimistoille.

Kova työ tuotti tulosta, kun hotellin varaustilanne alkoi viimein kohentua. Se sai hyviä arvosteluja ja pääsi esille lehdissä. Julkisuus houkutteli uusia asiakkaita.

Aavasta tuli Thaimaan seurapiirien näyttäytymispaikka. Myös norjalaiset ja tanskalaiset luksusmatkatoimistot mieltyivät hotelliin.

Häkkinen myi Aavaa tarinalla perheestään, joka löysi paratiisin ja halusi jakaa sen muillekin. Kaiken piti näyttää täydelliseltä, myös yrittäjän itsensä.

– Kuvassa ei saanut olla yhtään säröä eikä Aavan mainoskuvissa ainuttakaan tummaa pilveä. Työnkuvaani kuului olla kaunis, säteilevä ja luksuksen ympäröimä, Häkkinen muistelee.

Häkkinen oli harjoitellut tapaamisia ja mainoskuvia varten täydellisen hymyn. Siitä tuli hänen suojakuorensa, vaikka sisimmässä myllersi.

Häkkinen oli paineiden keskellä sairastunut syömishäiriöön ja urheili pakonomaisesti. Avoliittokin päättyi eroon. Välit Savisalon kanssa säilyivät onneksi niin hyvinä, että yhteistä yritystä oli mahdollista jatkaa.

Häkkinen asui lasten kanssa Khanomissa ja jatkoi työtään hotellissa. Sitten hän päätti muuttaa lasten koulun vuoksi Bangkokiin.

Häkkinen viihtyi Thaimaan pääkaupungissa aluksi hyvin. Hotellin saamien palkintojen ansiosta hänet oli noteerattu Thaimaan merkittävimpien ulkomaalaisten joukkoon. Hän sai kutsuja jetset-juhliin ja tapaili varakkaita miehiä luksushotelleissa.  

Pian elämä alkoi kuitenkin tuntua tyhjältä. Uusi ystäväpiiri koostui miestensä lompakon varassa elävistä naisista, jotka puhuivat lähinnä merkkilaukuista.

Häkkinen itse kaipasi elämäänsä materian ja luksuksen sijaan jotain syvempää. Hän perusti tapaamiensa suomalaisnaisten kanssa Finnish Women Abroad -yhdistyksen, joka kokosi äitiyspakkauksia Thaimaan köyhimpien seutujen äideille.

Yhdistys onnistui auttamaan noin kolmeasataa raskaana olevaa naista.

– Teimme jotain aidosti hyvää, ja sain siitä paljon suuremman tyydytyksen kuin bisneksestä ikinä, Häkkinen muistelee.

Häkkinen kumppaneineen toimitti äitiyspakkauksia muun muassa Laosin rajalla sijaitsevaan Mukhadanin vankilaan. Naisvankien osastolla haisivat virtsa ja uloste, sillä viemäröinti oli koottu betoniharkoista lattian päälle.

Vangit kertoivat saavansa taskurahaa myymällä itseään miesten puolella.

–  Se oli kamalin paikka, jossa olen koskaan ollut. Sydän kurkussa jaoin äitiyspakkauksia raskaana oleville naisille. He saisivat pitää lapsiaan luonaan vain muutaman kuukauden. Moni äideistä oli hiv-positiivinen.

Bangkokissa Häkkinen alkoi potea koti-ikävää. Hän halusi pojalleen ja tyttärelleen samanlaisen turvatun ja maanläheisen lapsuuden kuin hänellä itsellään oli ollut.

Lapset puhuivat sujuvaa thaita, mutta täysin thaimaalaiksi he tuskin koskaan itseään tuntisivat.

– Halusin heille juuret, vahvan kokemuksen siitä, että he kuuluvat jonnekin.

Kymmenen Thaimaan-vuoden jälkeen Häkkinen muutti lapsineen joulukuussa 2018 takaisin Mikkeliin. Häkkinen on yhä Aava-hotellin osaomistaja ja työskentelee Suomessa hotelli- ja matkailualan konsulttina.

Merkitystä elämään tuo nykyisin myös politiikka. Vuonna 2021 Häkkinen liittyi keskustaan ja lähti puolueen ehdokkaaksi kuntavaaleihin.

Ensikertalainen pääsi läpi ja on nyt kaupunginvaltuutettu sekä kaupunginhallituksen varajäsen. Mikkelin paikallispolitiikassa hän on ajanut äänekkäästi varsinkin yrittäjien asioita.

– Lisäksi kansainvälistymistyö, koulutus sekä saavutettavuus ja erityisesti raideliikenne ovat itselleni tärkeitä ja edistettäviä aiheita, hän kertoo.

Politiikka kiinnostaa myös paikallistason ulkopuolella. Häkkinen on keskustan ehdokkaana ensi kesän eurovaaleissa. 

Hän uskoo, että hänen kansainvälinen bisneskokemuksensa ja laaja maailmankuvansa olisi hyödyksi Suomen EU-politiikassa. Kampanjointi kesäkuussa järjestettäviin vaaleihin on jo hyvässä vauhdissa.