Karut luvut työllisyydestä
Työllisyys
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 306 000 työtöntä työnhakijaa. Se on noin 27 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Koko maassa oli lomautettuna heinäkuun lopussa lähes 29 000 ihmistä, mikä oli 5 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Tilastokeskus puolestaan kertoi elokuussa, että työttömyysaste eli työttömien osuus työvoimasta nousi heinäkuussa selvästi vuoden takaisesta. 15–74-vuotiaiden työttömyysaste oli 7,9 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 6,9 prosenttia.