Kärsitkö sinäkin? – Tämä sääilmiö tekee yleisestä vaivasta entistä hankalamman, kertoo tutkimus
Obstruktiivinen uniapnea saattaa vaikeutua helleaaltojen aikana, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Asiasta kertoo lääkäriseura Duodecim.
Helleaaltojen seurauksena yölämpötilatkin pysyvät usein korkeina. Tutkimuksen mukaan uniapneaan kuuluvat yölliset hengityskatkokset yleistyvät lämpimien öiden myötä. Muutos on sitä suurempi mitä korkeampi lämpötila yöllä on.
Artikkelin mukaan keskivaikeat uniapneaoireet yleistyvät keskimäärin 13 prosenttia helleaaltojen aikana.
– Vaikutus ei ole suuren suuri, mutta uniapnean yleisyyden vuoksi helteet voivat hankaloittaa monien potilaiden elämää, artikkelissa sanotaan.
Tutkimuksessa ei selvitetty, miksi helteet lisäävät oireilua, mutta usein ihmiset nukkuvat huonommin helteessä ja uni voi olla kevyttä ja sirpaleista.
Myös nestehukka saattaa pahentaa uniapnean oireita. CPAP-laitteen käyttö voi myös olla tukalaa osalle potilaista, artikkelissa arvioidaan.
Tutkimus perustuu 67 000 keskimäärin 52-vuotiaan eurooppalaisen tietoihin. Neljännes osallistujista sairasti keskivaikeaa ja joka kymmenes vaikeaoireista obstruktiivista uniapneaa.
Keskivaikeaa tai vaikeaa obstruktiivista uniapneaa sairastaa artikkelin mukaan noin 17 prosenttia keski-ikäisistä miehistä ja 9 prosenttia naisista, mutta arviot vaihtelevat paljon.