Kärnä vastaa "Husun" syytöksiin: Jeesustelun tilalle tarvitaan realismia

Pakolaiskriisi

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä vastaa tuoreessa blogissaan ex-puoluetoverinsa, nykyisin demareissa vaikuttavan Abdirahim ”Husu” Husseinin syytöksiin voimakeinojen lietsomisesta Välimeren pakolaiskriisin ratkaisuksi.

Hussein väitti viime perjantaina Demokraatti-lehdessä , että Mikko Kärnä ja toinen keskustaedustaja Juha Pylväs haluavat ”hyökätä pakolaisten kimppuun hätkähdyttävin keinoin”.

Kärnä toteaa halunneensa kohdistaa ”voimakeinoja” ainoastaan niitä ihmissalakuljettajia kohtaan, joiden vastenmielisen toiminnan seurauksena ihmisiä hukkuu viikoittain Välimereen.

– Olen päinvastoin esittänyt Välimeren tilanteeseen keinoja, joilla voisimme tehokkaammin kohdentaa apua sen tarpeessa oleville ja samalla estää sellaisten henkilöiden joutumisen ihmissalakuljetuksen uhreiksi, jotka eivät ole kansainvälisen suojelun tarpeessa, hän toteaa blogissaan.

Kärnän mielestä Hussein ja myös Suomen Pakolaisapu syyllistyvät itse tekopyhään hurskasteluun ja asioiden väärinymmärtämiseen.

– Esitätte vaikeaan ongelmaan vain yhtä mahdollista ratkaisua: uusien laillisten reittien avaamista niin kansainvälisen suojelun tarpeessa oleville kuin paremman elintason perässä saapuville. Minulle tämä on mahdoton yhtälö, teille ilmeisesti ei.

Kärnä peräänkuuluttaa Husseinilta realismia suhtautumisessa pakolaiskriisiin.

– Kaikkien halukkaiden ottaminen Eurooppaan on mahdotonta niin sosiaalisesti kuin taloudellisestikin. Alkiolaisen inhimillisyyden ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta meidän tulisi pystyä kohdentamaan apu kaikista heikoimmassa asemassa oleville. Nyt emme niin tee, vaan autamme myös heitä, joiden tulisi ennen kaikkea kyetä auttamaan itseään.

– Haihattelun sijaan haluan hakea tehokkaita ja toimivia ratkaisua. Toivon tätä samaa myös sinulta, päättää Kärnä blogikirjoituksensa.

Mikko Kärnän blogi