Kansanedustaja Joonas Köntän tönimistä tutkitaan epäiltynä lievänä pahoinpitelynä
Vaalihäirintä
Poliisi tutkii keskustan kansanedustajaa Joonas Könttää tönineen miehen tekoa epäiltynä lievänä pahoinpitelynä. Asiasta kertoo Könttä itse Twitterissä. Epäilty on Köntän mukaan ”poliisin vanha tuttu”.
Könttä kertoi joutuneensa tönityksi maanantaina, kun hän oli kampanjoimassa Jyväskylässä. Mies tönäisi häntä rintaan kahdella kädellä, mutta Könttä ei loukkaantunut tilanteessa.
Myös perussuomalaisten Tom Packalén kertoo joutuneensa häiriköidyksi kampanjoidessaan Helsingin Malmilla maanantaina.
Viikonloppuna kokoomuksen Ben Zyskowicz joutui hyökkäyksen kohteeksi Helsingin Itäkeskuksen metroasemalla.