Kalevi Sorsa -säätiö: Hallituksen työllisyysvaikutusarvioinneissa merkittävää epävarmuutta
Hallituksen käyttämiin työllisyysvaikutusarvioihin liittyy merkittävää epävarmuutta, arvioi Kalevi Sorsa -säätiö raportissaan.
Raportin mukaan hallituksen päätösten työllisyysvaikutukset voivat olla vain murto-osan verran valtiovarainministeriön (VM) arvioista.
Ekonomisti Otto Kyyrönen analysoi raportissa kaikki 20 arviointimuistiota, jotka VM oli julkaissut tämän vuoden kesäkuuhun mennessä hallituksen toimien työllisyysvaikutusten arvioimiseksi. Niissä VM arvioi työllisyyden kasvavan 74 100 henkilöllä.
– Valtiovarainministeriön laskelmien taustaoletuksissa riittää ongelmia, kuten viittauksia vanhentuneisiin tutkimusaineistoihin. Laskelmien keskeiset oletukset on poimittu vain kolmesta tutkimuksesta, jotka koskevat toisenlaisia ja eri oloissa tehtyjä uudistuksia kuin hallituksen toimet. On ikävää, että talouspoliittisessa keskustelussa on ripustauduttu näin epävarmoihin ennusteisiin, Kyyrönen sanoo Kalevi Sorsa -säätiön tiedotteessa.
– Osa valtiovarainministeriön käyttämien tutkimusten aineistoista on kerätty viime vuosituhannella, ja tuoreimmatkin ovat yli kymmenen vuoden takaa. Tällaisiin arvioihin liittyy huomattavaa epävarmuutta, sillä työllisyys on nyt selvästi korkeammalla tasolla, Kyyrönen jatkaa.
Kalevi Sorsa -säätiö on sosiaalidemokraattinen ajatuspaja.
Puutteellista arviointia voi Kyyrösen mukaan perustella sillä, ettei luotettavampia tutkimusaineistoja arviointien pohjaksi ole yksinkertaisesti olemassa.
– Puutteellisenkin datan pohjalta voi ja pitääkin tehdä arvioita ja ennusteita. Eri asia sitten on, kannattaako koko työllisyyspolitiikka ja sen työkalupakki virittää niiden varaan, Kyyrönen sanoo.
Kyyrönen kiinnittää huomiota myös hallituksen sopeutustoimien kielteisiin vaikutuksiin, joita ei ole arvioitu lainkaan.
– On selvää, että sopeutus haittaa taloutta ja heijastuu myös työllisyyteen. Tutkimusten mukaan kielteiset vaikutukset ovat erityisen suuria matalasuhdanteessa, johon hallituksen toimet ovat ajoittuneet, Kyyrönen sanoo.