Kaikki Erdoğanin hallintoa vastustavat joutuvat vainon kohteeksi, ja se näkyy Suomenkin turvapaikkatilastoissa, IL kertoo

Turkki

Kaikki Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin hallitusta vastustavat kohtaavat vainoa sekä mielivaltaisia pidätyksiä ja syytteitä, joista monikaan ei ”normaalissa tuomioistuimessa kestäisi päivänvaloa”, Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson toteaa Iltalehdelle (IL).

Johansson arvioi, että Erdoğanin hallituksessa vainojen taustalla on pelko valta-aseman menetyksestä.

– Pyrkimyksenä on jollain tavalla yhdistää kansaa jonkinnäköisen oman näkemyksen taakse, hän sanoo.

Turkin ihmisoikeustilanne on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan vuonna 2014 alkaneella Erdoğanin presidenttikaudella, Johansson toteaa.

IL kertoo tämän näkyvän Suomen turvapaikkatilastoissa: yhteensä 745 Turkin kansalaista sai turvapaikan Suomesta vuosina 2017–2021.

Turkin kansalainen voi hakea humanitääristä suojelua Suomesta esimerkiksi poliittisen vainon vuoksi.

– Taustalla voi olla kidutusta ja pelko pitkästäkin vankeusrangaistuksesta täysin tekaistuin perustein, Johansson kertoo.

Hänen mielestään olisi mahdotonta kuvitella, että turvapaikan saaneita ihmisiä luovutettaisiin Suomesta Turkkiin maan vaatimusten vuoksi.

– Se olisi täysin pöyristyttävää enkä usko, että sellaista voisi tapahtua, Johansson sanoo IL:lle.

Turkki on syyttänyt Suomea ja Ruotsia siitä, että ne toimivat ”turvapaikkoina terroristeille”. Kurdien itsehallintoa ajava PKK on Turkin hallinnon mielestä terroristijärjestö. Turkki vaatii myös Suomelta ja Ruotsilta tiukempaa linjaa kurdijärjestöjä kohtaan.