Juhani, 70, haluaa kuolla – "Jos eutanasia tulee mahdolliseksi, laitan itseni heti listalle"
Päivä on harmaa. Helsingin Viikissä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa vieraat toivottaa kuitenkin tervetulleeksi aurinkoinen hännänhuiskutus.
Asunnon emäntä Ritva Marttila pitelee innokasta koiraa kiinni valjaista, kunnes saamme oven suljettua perässämme.
Puolisoa Juhani Marttilaa 70, emme kättele. Marttila on sairastanut kymmenen vuoden ajan parantumatonta syöpää ja menettänyt hoitojen takia pernansa, joten miehen immuunisuoja on heikentynyt.
Lisäksi häneltä on poistettu muun muassa puolet haimasta, kasvain vasemmasta reidestä sekä etäpesäke sääriluusta. Pahin tapahtui kuitenkin jo syöpähoitojen alussa. Silloin silmän levysädehoito vei mieheltä näkökyvyn.
Samalla Marttilalle kehittyi neuropsykologinen oirekuva, jota hallitsevat uni-, muisti- ja keskittymisvaikeudet.
Äkkiseltään ei uskoisi, että olemme paikalla tavataksemme ihmisen, joka haluaa kuolla. Raamikas mies näyttää olevan ikäisekseen kovassa kunnossa.
– Aloitin 11-vuotiaana punttien nostamisen. Sitä ennen treenasin puistossa kaikenlaisilla rekeillä, hän kertoilee.
Kova kunto ja päättäväisyyskään eivät suojanneet syövältä. Marttila kertoo päähän kohdistuneen sädehoidon olleen hoitovirhe.
– Olin ennen yrittäjä, mutta menetin työkykyni ja sain harjoitella uudestaan puhumaan. Ikenet vetäytyivät niin, että osasta hampaista ovat juuret näkyvillä. Oikea poskiluu tulee muuttumaan pulveriksi ajan myötä. Pahinta on, että en saa nukutuksi ja sopivia lääkkeitä on ollut vaikeaa löytää.
Hänen mielestään keskustelua armokuolemasta käyvät väärät henkilöt.
– Viimeksi kuulin, että se on omantunnon kysymys. Kysymys kuuluu, kenen helvetin omantunnon? Niiden pitäisi kysyä meikäläisiltä, ketkä ovat sairaita, mitä me ajattelemme, Marttila puhahtaa.
Keskustelua armokuolemasta eli eutanasiasta on Suomessa käyty pitkään.
Kysymys kuuluu, pitäisikö lääkärin voida antaa potilaansa pyynnöstä tälle lääkeainetta, joka aiheuttaa potilaan kuoleman.
Eutanasia on eri asia kuin avustettu itsemurha. Eutanasia on potilaan haluama, mutta lääkärin tai lääkärien päättämä ja suorittama toimenpide.
Avustetussa itsemurhassa ihminen ottaa itse kuolettavan lääkkeen, jonka lääkäri on kirjoittanut.
Ihmiselämän tekee arvokkaaksi meidän ainutlaatuinen kykymme ymmärtää oma paikkamme maailmankaikkeudessa.
Kai Enqvist
Eutanasiassa punnitaan sitä, kenellä on oikeus päättää elämästä ja kuolemasta. Saako ihminen tehdä itsenäisesti päätöksen siitä, että hänen elämänsä ei ole enää elämisen arvoista?
Eutanasian puolustajat korostavat itsemääräämisoikeutta sekä oikeutta arvokkaaseen kuolemaan.
– Ihmiselämän tekee arvokkaaksi meidän ainutlaatuinen kykymme ymmärtää oma paikkamme maailmankaikkeudessa. Arvokkuuteen kuuluu myös oikeus määrätä itse sekä omasta elämästä että sen päättymisestä, kosmologian professori Kai Enqvist toteaa eutanasiaa ajavan Exitus ry:n kampanjassa.
Osa epäilee ”itsenäisten” päätösten motiiveja. Vammaisten oikeuksia ajavan Kynnys ry:n toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä pelkää, että ajan kuluessa Suomen eutanasialaki laajenisi Hollannin tapaan.
Maassa myönnettiin toissavuonna eutanasia 20-vuotiaalle naiselle, joka oli ollut hyväksikäytön uhri 5–15-vuotiaana. Viranomaisten mukaan nainen kärsi parantumattomasta traumanjälkeisestä stressihäiriöstä, anoreksiasta, kroonisesta masennuksesta ja harhoista, eikä hänellä ollut toivoa parantumisesta.
Könkkölä arvioi Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan, että eutanasian myötä vammaisille ja sairaille ihmisille saattaisi syntyä painetta pyytää eutanasiaa, jotta he eivät olisi yhteiskunnalle ja omaisilleen taakkana.
– Mitä ajattelet, kun todetaan, että nyt olet eutanasiakelpoinen?
– Minullekin on usein sanottu, että tulen kalliiksi yhteiskunnalle. Samaa saavat kuulla monet muutkin. Olisimme halvempia kuolleina.
Keskustelu eutanasiasta sai Suomessa uutta vauhtia viime vuonna, kun joukko entisiä kansanedustajia tempaisi pystyyn asiaa ajavan kansalaisaloitteen.
Aloite keräsi yli 63 000 allekirjoitusta ja on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.
Aloite sallisi eutanasian ihmisille, jotka sitä itselleen pyytävät eivätkä saa palliatiivisesta eli oireita lievittävästä hoidosta riittävää apua sietämättömään fyysiseen ja tai psyykkiseen kärsimykseensä.
Lisäksi Suomeen perustettaisiin valvontaelin, jolle lääkärit toimittaisivat tiedot eutanasiaan johtaneista syistä sekä toimenpiteen toteuttamisesta.
Yksikään valtio ei ole laillistanut eutanasiaa.
Jaana Hallamaa
Kansalaisaloite muistuttaa Belgian, Hollannin ja Luxemburgin lakeihin kirjattuja käytäntöjä eutanasiasta.
Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa moittii Kanava-lehden kirjoituksessaan, että suomalaisessa eutanasiakeskustelussa sivuutetaan, kuinka Benelux-maiden eutanasialait säädettiin.
Hänen mukaansa eutanasia oli jo ennen lakien säätämistä laajalle levinnyt käytäntö maiden perhelääkärijärjestelmissä. Nyt käytäntö laillistettiin ja luotiin sille valvontaelin.
– Tarkkaan ottaen yksikään valtio ei ole laillistanut eutanasiaa eikä tehnyt luvalliseksi kuolemansairaiden ja kärsivien ihmisten surmaamista edes näiden omasta pyynnöstä. Sen sijaan eutanasian toteuttamisesta on tullut joissakin maissa rikos, josta ei anneta rangaistusta, Hallamaa huomauttaa.
Professori uskoo käytäntöjen viestivän siitä, että länsimainen oikeusvaltio ei voi luopua yhdestä keskeisimmästä ihmisoikeusperiaatteesta – hengen suojaamisesta – edes silloin, kun kuolemansairas pyytää saada kuolla.
Sveitsi nostetaan usein eutanasiakeskustelussa esiin, vaikka maassa eutanasia on kielletty. Sveitsin kuolinapujärjestelmä perustuu avustettuja itsemurhia koskevaan lakiin.
Sen mukaan itsemurhassa avustaminen on rikos vain, jos taustalla on oman edun tavoittelu. Laki ei rajaa kenelle tai kuka kuolinapua saa antaa.
Itsemurhissa avustavat kuolinapujärjestöjen vapaaehtoiset maallikot. Lääkärin ainoa tehtävä on kirjoittaa resepti rauhoittavaan lääkkeeseen, jonka yliannostukseen potilas kuolee.
Suomessakaan itsemurhassa avustaminen ei ole laitonta. Hallamaa ihmetteleekin, että kansalaisaloite hakee esimerkkiä Benelux-maista eikä Sveitsistä.
Ehdotus lääkärivetoisesta eutanasiajärjestelmästä kielii hänen mielestään siitä, ettei toisen ihmisen kuoleman aiheuttaminen edes tämän omasta pyynnöstä ole yksinkertainen asia.
– Helpointa olisi, jos yhteiskunta velvoittaisi jonkun huolehtimaan siitä, sosiaalietiikan professori pohtii.
Lääkärivetoiselle mallille on muitakin perusteita. Moni näkee eutanasian viimeisenä tapana vähentää kuolemansairaan ihmisen kärsimystä.
Tätä näkökulmaa edustaa esimerkiksi saattohoitoa tarjoavan Terhokoti-säätiön ylilääkäri Juha Hänninen. Hänen kantansa eutanasiaan on muuttunut kielteisestä myönteiseksi.
Hännisen mielestä eutanasiapäätöksen pitäisi olla mahdollinen osa hoitosuhdetta.
Hän kertoo Kodin Kuvalehden haastattelussa kohdanneensa työssään potilaita, joiden kohdalla eutanasia olisi tullut tarpeeseen.
– Minä en näe – eikä osa potilaistani näe – mitään pyhää sellaisessa elämässä, jossa vain kituu, mikään hoito ei auta ja potilaskin tietää, että loppu on lähellä. Ja se loppu on hirveä, esimerkiksi tukehtuminen.
– Sellaisessa tilanteessa eutanasia eli armokuolema olisi minusta eettisesti oikein. Nyt se on Suomessa rikoslain mukaan surma, josta saa vankeutta, Hänninen toteaa.
Eutanasiaa kannattava Hänninen kuuluu saattohoitolääkärien vähemmistöön.
Vain joka kuudes kuolevien potilaiden kanssa tekemisissä oleva lääkäri kannattaa eutanasian laillistamista.
Kaikista lääkäreistä eutanasian kannalla oli vuonna 2013 noin 46 prosenttia. Yhtä moni vastusti ajatusta.
Lääkäriliiton mukaan lääkäri joutuu punnitsemaan eutanasiassa elämän suojelemisen ja kärsimyksen lievittämien välillä.
Liiton mielestä ennen eutanasian laillistamista pitäisi keskittyä kuolemaa edeltävän saattohoidon parantamiseen.
Noin 15 000 suomalaista tarvitsee saattohoitoa joka vuosi, mutta erityisiä saattohoitokoteja on vain neljä. Niihin päätyy paljon esimerkiksi syöpäpotilaita, joiden viimeisten viikkojen kipujen lievitys vaatii erityisen paljon asiantuntemusta.
Saattohoitokodit eivät ole kannattavaa liiketoimintaa. Kaikki neljä suomalaista saattohoitokotia toimivat säätiöpohjalta ja osittain lahjoitusten varassa.
Lisäksi sairaanhoitopiireissä hoitolaitosten yhteyteen on perustettu yksikköjä, jotka keskittyvät alueensa potilaiden saattohoidon järjestämiseen.
Suomessa tuntuu kuitenkin vallitsevan yksimielisyys siitä, että hyvää saattohoitoa saa liian harva suomalainen.
– On eetoksemme vastaista hoitaa kärsimystä eutanasialla, jos meillä on perusteltu näkemys, että kärsimystä voidaan hoitaa nykyistä paremmin, Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve kirjoittaa blogissaan.
Matkustamme Hämeenlinnaan selvittämään, mistä hyvässä saattohoidossa on kyse.
Koivikko-kodin aulaa hallitsevat sohva ja ruokapöytä. Keittiössä hääräilee talon oma emäntä. Hänen tehtävänään on toteuttaa kuolevien ruokatoiveita. Monilla alas ei mene muuta kuin jäätelöä.
Johtaja Riikka Koivisto toivottaa meidät tervetulleiksi ja pahoittelee, että tällä kertaa paikalla ei ole yhtään sopivaa haastateltavaa.
15-paikkaisen saattohoitokodin huoneista muutamassa potilas tekee parhaillaan kuolemaa.
– Moni ei tiedä, että kuolema voi kestää monta päivää. Sen aikana ihmisestä kuolee muutakin kuin keho. Ensin hiipuu sosiaalinen elämä, sitten psyyke, ja eksistentiaalinen ajattelu, lopuksi keho. Tavoite on, että kaikki osat kuolisivat mahdollisimman samaan aikaan, Koivisto kertoilee.
Saattohoitosuositusten mukaan hyvässä saattohoidossa korostuvat kuolevan ihmisen ja potilaan ihmisarvo, inhimillisyys ja itsemääräämisoikeus.
Koiviston mukaan hyvä saattohoito mahdollistaa sosiaalisia suhteita ja hauskanpitoa vielä viimeisinäkin elinpäivinä.
Koivikko-kodissa ei ole vierailuaikoja ja perheet voivat yöpyä potilaiden luona. Lemmikkikin on tervetullut mukaan saattohoitokotiin.
Sauna lämpiää joka päivä. Sinne potilas viedään pesusängyllä.
– Jos on ollut vaikka neljä kuukautta sairaalassa, sauna on iso juttu, Koivisto selostaa.
Eutanasiasta eivät puhu kuolevat ihmiset.
Riikka Koivisto
Koivisto on toiminut Koivikko-kodin toimitusjohtajana kuuden vuoden ajan. Sitä ennen sosiaalipsykologi työskenteli kehitysjohtajana yksityisessä syöpäsairaalassa.
Koivisto kertoo näkevänsä työssään vaikeitakin kuolemia. Silti potilailta ei kuulu toivetta eutanasiasta.
– Eutanasiasta eivät puhu kuolevat ihmiset. Usein eutanasiaa toivovien perusteena on pelko yksinäisyydestä, itsemääräämisoikeuden menettämisestä, kivusta ja siitä, että he ovat toisille taakkana, hän väittää.
– Kuolema ei ole helppoa eikä kliinistä. Siihen liittyy oireita ja hajuja. Paljon voidaan kuitenkin tehdä lääketieteen avulla.
Koiviston mielestä Suomessa käytetään esimerkiksi liian vähän mahdollisuutta palliatiiviseen sedaatioon. Siinä kuoleva potilas vaivutetaan uneen esimerkiksi välittömän tukehtumisen uhatessa.
Koiviston pelkää, että eutanasian hyväksyminen merkitsisi saattohoidon kehittämisen hiipumista Suomessa.
– Maissa, joissa eutanasia on hyväksytty, on mennyt paljon pieleen. Niissä menetetään paljon ihmisarvosta ja toisesta välittämisestä, hän sanoo.
Kaikki kuolevat eivät pääse saattohoitoon Koivikko-kotiin. Vuoden 2011 tilastojen mukaan terveyskeskus oli yleisin kuolemispaikka yli 70-vuotiailla suomalaisilla.
Eutanasiaa omalle kohdalleen pohtivalle Juhani Marttilalle saattohoito on lähes kirosana.
Hän kertoo kuulleensa kokemuksia virtsan ja ulosteen hajuisista osastoista, joissa on hoitajapula ja potilaat sidotaan kiinni vuoteisiinsa.
Marttilaa kauhistuttaa ajatus, että omaiset näkisivät hänet sellaisessa paikassa. Samalla menisivät loputkin mahdollisuudet määrätä omasta elämästä.
– Ei saattohoito voi olla hyvää. Ne ovat loppu jo ne ihmiset. Makaavat vain siellä.
Marttila toivoo hartaasti, että eduskunta hyväksyisi kansalaisaloitteen.
– Tarvitsen apua ihan liikaa. En ole koskaan tottunut pyytämään apua, olen kakarasta asti tehnyt itse kaiken.
– Ei tässä elämässä ole enää mitään hohtoa. Jos eutanasia tulee mahdolliseksi, laitan itseni heti listalle.
Olivatpa kertomukset saattohoidosta totta tai tarua, Marttila ei ole yksin huoliensa kanssa. Tästä kertonee myös eutanasian korkea kannatus.
Vaikka enemmistö suomalaisista saa hyvää saattohoitoa, lääkäriliiton kyselyn mukaan kuolevia potilaita hoitavista lääkäreistä 14 prosenttia arvioi, että oman alueen saattohoito ei toteudu hyvin. Jostain syystä saattohoidon parantaminen ei kuitenkaan saa ihmisiä liikkeelle samaan tapaan kuin eutanasian puolustaminen.
Muutama vuosi sitten saattohoitoa yritettiin laittaa kuntoon kansalaisaloitteen voimin, mutta allekirjoituksia kertyi vain reilut 5 000.
Voi olla, että parannuksen saattohoidon tilanteeseen saa lopulta aikaan eutanasia-kansalaisaloite. Kysymys nousi voimakkaasti esille myös aloitteesta eduskunnassa käydyssä lähetekeskustelussa.
Keskustan eduskuntaryhmä jätti eduskunnalle lakialoitteen terveydenhuoltolain muuttamisesta niin, että potilaan oikeus hyvään saattohoitoon kirjataan lakiin.
Aika näyttää, johtaako aloite todellisiin muutoksiin. Eutanasia-aloitteen kohtalo puolestaan ratkeaa eduskunnassa syksyllä.
Silloin nähdään, saako Juhani Marttila halutessaan kuolinapua lääkäristä, vai täytyykö hänen jatkaa muiden vaihtoehtojen pohtimista.
Reportaasi ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 17.3. Viikkolehteen voi tutustua täällä .