Joulu tuli sittenkin – Pirkko Dolk toipui sydämensiirrosta

Espoolainen Pirkko Dolk on aina ollut herkästi liikuttuva tunneihminen, mutta tänä vuonna joululaulut ovat saaneet hänen silmänsä kostumaan entistäkin helpommin.

Ei ole kulunut kuin seitsemän kuukautta siitä, kun Dolk taisteli elämästään Meilahden sairaalassa. Hän kävi viime keväänä niin lähellä kuolemaa, että joulun kokeminen tuntuu ihmeeltä.

– Mietin, että miksi juuri minä selvisin tästä, kun aika monet eivät selviä, Dolk sanoo liikuttuneena.

– Ei voi olla muuta kuin kiitollinen taivaan isälle. Se on päällimmäisenä.

Mutta miten hyväkuntoinen 65-vuotias nainen päätyi lähes suoraan lenkkipolulta teho-osastolle hengityskoneeseen?

Dolk on harrastanut liikuntaa ja elänyt muutenkin terveellisesti koko ikänsä. Viime vuonna hänen iäkäs isänsä menehtyi, ja aikaa liikkumiseen oli aiempaa enemmän.

Dolk kuuli Suomenmaan Tuhannen kilometrin kerhosta ja päätti liittyä mukaan. Sauvakävelystä tuli hänelle tärkeä harrastus.

Lenkit johtivat usein kuuden kilometrin päähän Bodomjärven rantaan, Oittaan avantouintipaikalle.

Siellä Dolk pulahti hyiseen veteen ja käveli takaisin kotiin.

Säännöllisen liikunnan ansiosta hän tunsi olevansa hyvässä kunnossa.

Huhtikuun lopussa tuhannen kilometrin suorituksesta puuttui enää rippeet, kun Dolk tunsi sauvakävelylenkillä outoa hengenahdistusta.

Hän lepäsi hetken ja käveli sitten lenkin loppuun.

Seuraavana päivänä hän lähti miehensä kanssa mökille Itä-Suomeen.

Siellä olo huononi niin, että Dolk vietiin ambulanssilla Mikkelin keskussairaalaan ja sieltä seuraavana aamuna Espoon Jorviin.

Aluksi epäiltiin sydäninfarktia, mutta pian selvisi, ettei kyse ollut siitä. Sydämestä otettiin magneettikuvat ja se tutkittiin ultraäänellä, mutta mitään ei löytynyt.

Kahden viikon kuluttua Dolk oli jo todella huonossa kunnossa, kun hänen sydämestään päätettiin ottaa koepalat. Niissä selvisi, että hän kärsi harvinaisesta sydänlihassairaudesta nimeltä jättisolumyokardiitti.

Tauti aiheuttaa nopeasti vaikeutuvan sydämen vajaatoiminnan ja henkeä uhkaavia rytmihäiriötä. Kun diagnoosi tehtiin, Dolkin sydämen pumppaustehosta oli jäljellä enää viidennes.

Hän tarvitsi nopeasti uuden sydämen.

Sopivaa sydäntä ryhdyttiin etsimään kaikkiin Pohjoismaihin tehdyllä hätähaulla. Alkoi läheisten hermoja raastanut odotus.

Dolk itse nukkui suurimman osan ajasta, sillä häntä lääkittiin morfiinilla ja opiaateilla. Hereillä ollessaan hän kärsi lääkkeiden aiheuttamista voimakkaista harhoista.

Kun Olli-puoliso tuli katsomaan vaimoaan sairaalaan, hän luuli tätä valtavaksi, mustaksi hämähäkiksi.

– Harhat olivat kauheita ja pelottavia. Koskaan en tiennyt, mikä oli totta, Pirkko Dolk muistelee.

Dolkin sydän toimi jo niin huonosti, että hän eli hengityskoneen ja apupumpun varassa. Hän tunsi käyvänsä kuoleman rajalla monta kertaa.

– Kun olin valveilla, viestitin kaikille, että en enää jaksa elää, hän kertoo.

Vaikeina hetkinä Dolk sai voimaa uskostaan. Myös puoliso ja yhdeksän lasta perheineen kannustivat jaksamaan.

– Vähän väliä silmieni yläpuolelle ilmestyi joku tuttu rakas silmäpari ja kuulin, että äiti minä rakastan sinua, taistele äiti.

Uusi sydän löytyi vajaan viikon odotuksen jälkeen. Leikkaus tehtiin maanantaina 22. toukokuuta ja kesti koko yön.

Sinä yönä ei Dolkin läheisten kodeissa juuri nukuttu, vaan rukoiltiin. Mieliä rauhoitti hieman tieto siitä, että leikkauksesta vastasi yli 130 sydämensiirtoa tehnyt kirurgi Karl Lemström ryhmänsä kanssa.

Aamulla tuli helpottava tieto: uusi sydän toimii, äiti elää!

Leikkauksen onnistumisesta huolimatta seuraavat päivät olivat erittäin kriittisiä. Tunti tunnilta seurattiin, alkaisiko keho hylkiä uutta sydäntä.

Dolkia pidettiin narkoosissa lähes viikko. Herättäminen oli valtavaa juhlaa, hän muistelee.

– Avasin silmät ja ihmettelin, mikä tämä juttu on. Lääkärit ja hoitajat olivat kaikki siinä ympärillä. He olivat valtavan onnellisia puolestani ja tietysti tyytyväisiä omaan työhönsä.

Operaation jälkeinen kuntoutus alkoi nollasta, sillä Dolkin liikuntakyky oli kadonnut kolmen viikon aikana täysin. Edes pikkurilli ei hievahtanut. Hoitajia tarvittiin niin kuivaamaan kyyneleet kuin oikaisemaan silmälasit.

– Olihan se juhlaa, kun ensimmäisen kerran sain itse nostettua ruokaa suuhun tai pestyä hampaat. Ja se, kun minut vietiin juhannuksen suihkuun!

Kuntoutusosastolla Dolk sai oman huoneen. Lapsenlapsetkin pääsivät viimein famua katsomaan.

Sänky oli täynnä halaajia, ja pienet kädet piirsivät huoneessa olleeseen suureen liitutauluun kukkia ja sydämiä.

– Minut rakastettiin takaisin tähän elämään, 25 lapsen isoäiti sanoo herkistyen.

Lämpöä ja tukea hän kertoo saaneensa myös Meilahden sairaalan henkilökunnalta.

– Kaikki olivat ihania, paarinkantajista ja ruuanjakajista lääkäreihin. Niin taitavia, kannustavia, huumorintajuisia ja valmiita auttamaan, Dolk kiittää.

– Ja minut leikanneella lääkärillä, Kalleksi häntä kaikki kutsuvat, on kyllä paikka minun uudessa sydämessäni. Muistan hänet koko loppuelämäni ja tulen varmasti tapaamaankin.

Heinäkuun lopussa viimein Dolk pääsi viimein kolmen kuukauden sairaalareissulta kotiin Olli-puolison hoidettavaksi. Apuna olivat ensin pyörätuoli ja rollaattori, mutta elokuun lopussa nekin voitiin palauttaa.

Nyt Dolk tekee jo kevyitä sauvakävelylenkkejä ja puuhastelee arkiaskareita. Kodin lähistöllä sijaitseva luistelukenttä on juuri avattu, ja sinnekin hän aikoo suunnata.

Jättisolumyokardiitin aiheuttajaa ei tiedetä. Nopeasta kuntoutumisesta Dolk voi lääkärien mukaan kiittää hyvää peruskuntoaan, jonka hän oli hankkinut viime talven aikana Suomenmaan tonnikerhossa.

Odotettavissa on, että hän kuntoutuu täysin ennalleen, jopa tonnikerholaiseksi asti.

Joulua Pirkko ja Olli Dolk viettävät Vaasassa tyttärensä perheen luona.

– Kyllä tässä elämä voittaa. Olo on todella onnellinen.