Japani suree kaikki kisansa hävinnyttä laukkahevosta, joka auttoi ihmisiä selviytymään lamasta
Tappiosta toiseen juosseen laukkahevosen kuolema aiheutti suuren surun Japanissa keskiviikkona. Urallaan kaikki 113 lähtöään hävinnyt tamma Haru-urara symboloi japanilaisille vaikeuksista selviytymistä aikana, jolloin maan talouselämä kärvisteli laman keskellä.
– Et voittanut yhtään kilpailua, mutta osoitit, että voi voittaa myös olemalla rakastettu, eräs surija kirjoitti sosiaalisessa mediassa.
Vuodesta 1998 vuoteen 2004 kilpaillut tamma kuoli 29-vuotiaana Tokion lähistöllä sijaitsevalla hevostilalla.
Haru-uraran tähteys kasvoi, kun Kochi-laukkarata valjasti sen mainoskasvokseen. Talousvaikeuksissa olleen radan kävijämäärät moninkertaistuivat, ja noin 5 000 katsojaa näki tamman sadannen tappion.
Seuraava tappio tuli noin 8 000 katsojan edessä. Jopa silloinen pääministeri Junichiro Koizumi osoittautui hevosen faniksi ja korosti, ettei elämän arvoa mitata vain menestyksellä.
– Eikö ole hienoa, että tamma saa tukea riippumatta siitä, voittaako se vai häviääkö, Koizumi kommentoi 2000-luvun alkupuolella.
Haru-urara ei silti ole Japanin laukkahistorian huonoiten menestynyt hevonen, sillä Hakuhou Queen hävisi 161 kisaa peräkkäin vuonna 1992 päättyneellä urallaan.