Innostuitko ostamaan paljon öljyä sen halpuuden vuoksi? – Asiassa piilee yksi merkittävä vaara

Öljy

Raakaöljyn hinnan halventuminen on näkynyt Suomessakin maatiloille toimitettavan polttoöljyn hinnassa, joka on pudonnut noin kolmanneksen vuoden takaiseen verrattuna.

Maataloudessa öljysäiliöitä onkin täytetty ahkerasti halventuneiden kustannusten vuoksi. Traktoreiden tankkeihin laitettava öljy on nyt halvempaa kuin moni muistaakaan.

Vakuutusyhtiö Lähi Tapiola muistuttaa kuitenkin, että innokkaasta hamstaamisesta voi seurata kallis lasku, jos säiliöiden kunnosta ja turvallisuudesta ei ole huolehdittu.

Vakuutusyhtiöt korvaavat vuosittain kymmeniä vahinkoja, joissa farmarisäiliöistä on virrannut polttoöljyä maaperään.

– Öljy on maaperään tai vesistöön joutuessaan myrkky, jonka siivoaminen on todella kallista. Siksi öljyä ei pidä varastoida kuin hyväkuntoisiin säiliöihin, vakuutusyhtiön tiedotteella korostetaan.

Edullista öljyä ostettaessa kannattaa siis muistaa, että käytöstä poissa olleet säiliöt voivat olla vakavia ympäristöriskejä.

Lähi Tapiolan mukaan vanhoja säiliöitä ei kannata ostaa esimerkiksi tilanpidon lopettaneelta naapurilta, jos säiliön tarkastusta tai peruskunnostusta ei ole tehty muutaman vuoden sisällä.

– Missään tapauksessa polttoainetta ei saa hamstrata vanhoihin öljytynnyreihin ja muihin astioihin, jotka eivät ole tätä varten suunniteltuja ja laillisia polttoainevarastoja, tiedotteessa korostetaan.

Maatilojen niin sanottuja farmarisäiliöitä ei koske lakisääteinen tarkastusvelvollisuus. Yli kymmenen vuotta vanhojen säiliöiden tarkastuttaminen ammattilaisella on kuitenkin suositeltavaa.