Huoltovarmuuden parantaminen tuntuu sähköasiakkaiden nahoissa – nyt hallitus yrittää hillitä siirtohintoja löysäämällä vaatimuksia

Reportaasi

Jouluaattona 2011 Atlantilla Newfoundlandin eteläpuolella havaittiin heikkoja myrskyn merkkejä. Ilmapuntarit laskivat kuitenkin nopeasti, ja tapaninpäivänä myrsky saavutti Norjan.

Lounais- ja Etelä-Suomea riepotellut Tapani-myrsky ja seuraavana päivänä itäistä Suomea kurittanut Hannu-myrsky aiheuttivat laajaa tuhoa. Puita kaatui sähkölinjoille ja maaseudulla ja taajamissa kärvisteltiin kynttilöiden valossa.

Myrskyt aiheuttivat sähkökatkoja yhteensä 570 000 käyttäjälle. Enimmillään ilman sähköä oli samaan aikaan 300 000 käyttäjää.

Pisimmät katkot kestivät 15 vuorokautta. Myös viestintäverkoissa oli häiriöitä.

Myrskytuhot saivat vauhtia päättäjiin.

Suuri syy ongelmiin oli sähkölinjoissa jotka oli vedetty maaseutua 1940–1970-luvuilla sähköistettäessä suorinta reittiä metsien poikki. Johdot olivat alttiita tuulen kaatamien puiden ja lumikuormien aiheuttamille vaurioille.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallitus antoi esityksen uudeksi sähkömarkkinalaiksi keväällä 2013. Uudistuksella pyrittiin estämään pitkät toimitushäiriöt ja parantamaan toimitusvarmuutta erityisesti maaseututaajamissa ja haja-asutusalueella.

Tiedossa oli myös, että sään ääri-ilmiöt tulevat ilmaston lämpenemisen myötä jatkumaan ja mahdollisesti lisääntymään.

Uusi laki tuli voimaan syyskuussa 2013.

Nyt edellytettiin, että myrskyn tai lumikuorma eivät saa aiheuttaa asemakaava-alueella yli kuuden tunnin ja muulla alueella yli 36 tunnin sähkökatkoa.

Vaatimusten täyttämiselle annettiin aikaa vuoden 2028 loppuun. Vuoteen 2020 mennessä vaatimukset piti täyttää vähintään 50 prosentilla asiakkaista.

Verkkoinvestointien myötä toimitusvarmuus onkin vuosien mittaan parantunut tuntuvasti.

Tammikuun 2019 Aapeli-myrskyssä tuuli puhalsi paikoin jopa Tapani- ja Hannu-myrskyjä kovempaa. Sähkökatkoista kärsineiden asiakkaiden määrä jäi kuitenkin 100 000:een.

Viime vuosikymmenen alkupuolella sähkömarkkinoilla tapahtui kuitenkin muutakin.

Joulukuussa 2013 talouspoliittinen ministerivaliokunta näytti vihreää valoa Fortumin sähköverkkojen myynnille.

Manööveriä perusteltiin yhtiön investointitarpeilla, tuottotason nostolla ja osingonmaksukyvyn vahvistamisella. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan ratkaisu ei tullut puun takaa, sillä asiasta oli kiistelty poliittisesti pitkin vuotta.

Erityisesti oppositiossa ollut keskusta oli varoitellut toistuvasti Fortumin verkkojen myynnin seuraamuksista: siirtohintojen noususta ja huoltovarmuuden vaarantumisesta, jos luonnollisessa monopoliasemassa oleva toiminta myydään maksimaalista tuottoa tavoitteleville ulkomaisille sijoittajille.

Talvella 2016 epäluulot ja pelot kävivät toteen.

Fortumin verkot ostanut sähkönjakeluyhtiö Caruna suututti asiakkaansa poikkeuksellisen suurella, lähes 30 prosentin jakeluhintojen korotuksella. Kovan julkisen kohun jälkeen kuluttaja-asiamiehen johdolla neuvoteltiin ratkaisu, jossa hinnoittelua kohtuullistettiin.

Vuonna 2017 pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus sääti sähkönsiirrolle ja -jakelulle 15 prosentin vuotuisen korotuskaton.

Keskustelu siirtomaksuista on silti jatkunut. Asiaan päätettiin puuttua viime kevään hallitusneuvotteluissa ja TEMin valmistelema ”korjaussarja” tuli helmikuun puolivälissä lausuntokierrokselta.

Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan pohjaesitykseen tuskin tulee hallituksen poliittisessa käsittelyssä enää dramaattisia muutoksia.

Vuoden 2013 sähkömarkkinalain tiedettiin aiheuttavan sähköyhtiöille miljardikustannukset. Jakeluhintoja on korotettu keskimäärin noin 2–5 prosenttia vuosittain.

Samalla siirtohintojen alueelliset erot ovat kasvaneet. Voimakkainta hintojen nousu on ollut Itä-Suomessa sekä Uudenmaan ulkopuolisessa Etelä-Suomessa.

Sähkön keskimääräinen siirtohinta ei ole silti Suomessa erityisen korkea, vaan lähellä EU:n keskiarvoa. Omakotiliiton toiminnanjohtajan Kaija Savolaisen mukaan pelkkiin tilastoihin tuijottaminen ei tee kuitenkaan oikeutta kuluttajalle. Hänen mielestään myös Suomen ilmasto-olosuhteet ja lämmitystapa pitää huomioida.

– Keski-Euroopassa lämmitetään kaasulla, Savolainen huomauttaa. Hän muistuttaa, että on eri asia maksaa 1 000 kilowattitunnin käyttösähköstä verrattuna pientalon 15 000–20 000 kilowattituntiin.

Valtiovalta voi hillitä sähkönsiirron ja -jakelun hintojen nousua joko sallittua tuottoa rajoittamalla tai alentamalla palvelun kustannuksia sääntelyn keinoin.

Ruotsissa hallitus on säätänyt asetuksella tuottotasoksi 3,92 prosenttia. Ruotsi on kuitenkin joutunut asiassa EU:n komission hampaisiin ja epäillyksi sähkömarkkinadirektiivin rikkomisesta.

Työ- ja elinkeinoministeriössä ei Ruotsin mallille ole lämmetty, osin juuri EU-oikeudellisten ongelmien vuoksi.

Verkkoyhtiöille sallitaan Suomessa nyt kuuden prosentin tuotto, mitä on nollakorkojen maailmassa arvosteltu kohtuuttomaksi luonnollisen monopolin asemassa oleville yhtiöille.

Omakotiliitto on arvostellut nykysääntelyssä myös alituoton tasausjakson laskutusta. Jos verkkoyhtiö ei ole jonakin vuonna pystynyt laskuttamaan täyttä kuutta prosenttia, se voi tasapainottaa tilannetta neljän seuraavan vuoden aikana.

Jos tasoitusjaksoa pidennetään, syntyy asiakkaalle lisää ”siirtovelkaa”, joka voi Omakotiliiton mielestä aiheuttaa hankaluuksia kiinteistökaupoissa.

Energiateollisuuden verkkoyksikön johtaja Kenneth Hänninen ei ymmärrä liiton ajattelua asiassa. Hänen mukaansa julkisuuden paineessa yhtiöt joutuvat nyt hintojen korotusten sijasta etsimään rahoitusta verkkoinvestointeihin joko omistajan rahalla tai hakemalla pankista lainaa.

– Ja tätä halutaan sitten jälkikäteen ottaa ikään kuin asiakkaalta takaisin.

Kun yhtiöiden tuottoihin ei haluta puuttua enempää, painetta hintojen nostoon yritetään hillitä antamalla vaatimusten täyttämiselle haja-asutusalueilla kahdeksan vuotta lisäaikaa.

Kaija Savolaisen mielestä tämä on hyvä asia.

– Nähtäisiin, mihin asukkaat ja elinkeinot keskittyvät ja mihin tulevaisuudessa tarvitsee investoida.

Eduskunnan talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Arto Pirttilahti (kesk.) pitää lisäaikaa perusteltuna siksikin, että linjoilla on oma käyttöikänsä.

– Eihän 20 vuotta vanhaa linjaa kannata ruveta uusimaan, käyttöikä on niillä kumminkin 40–50 vuotta. Tunnistan sen, että siinä haetaan aikaa sille, että investoinnit eivät olisi niin kovia, eivätkä tulisi suoraan siirtokustannuksiin.

.

Jakeluyhtiöitä on höykytetty tarpeettomasta maakaapelien vetämisestä ja halvempien vaihtoehtojen sivuuttamisesta toimitusvarmuutta kohentaessaan.

Jatkossa verkkoyhtiöltä voitaisiin edellyttää maakaapeloinnin vaihtoehtona myös muita halvempia toteuttamistapoja. Kustannustehokkuuden toteutumista valvoisi Energiavirasto.

Lintilä uskoo, että asialla on merkitystä.

– Koska siellä on ollut aika koviakin ja ei niin tarkoituksenmukaisia yli-investointeja. Ja osa niistä on minun mielestäni ihan tietoisesti tehty sillä tavalla, ja on hyvä, että Energiavirasto saa oikeuden puuttua niihin.

Pirttilahti arvioi, että aiemmin tulkittiin lakia ehkä vähän liiankin tiukkaan ja johtojen maahan kaivaminen on tullut kalliiksi.

Hän myöntää, että lainsäätäjilläkin on taipumusta ylireagointiin, kun jokin asia eskaloituu ja kansallinen hätätilanne syntyy.

– Me sitten vedetään laki johonkin tappiin, tulee sellainen mieliala, että nyt tälle pitäisi tehdä äkkinäisestikin jotain.

Pirttilahden mielestä maakaapelin vetäminen on hyvä ratkaisu, jos valokuitu saadaan mukaan. Alueilla on tarvetta molemmille.

Hän ei myöskään sälyttäisi kaikkea vastuuta toimitusvarmuudesta sähköyhtiöille.

– Kyllähän meidän metsänomistajienkin pitää vähän peiliin katsoa sitä, minkälaisia ne vierusmetsät on, että vähän omaehtoisestikin katsottaisiin niiden perään.

Energiateollisuuden Hännisen mukaan taajamissa maakaapelointi on kokonaistaloudellisin ratkaisu.

Muualla toimitusvarmuutta voidaan parantaa muutenkin, kuten kehitteillä olevalla akkuteknologialla, pientuotannolla ja asiakkaan omilla ratkaisuilla.

Nykyisin siirtomaksuun saa 50 prosentin vuotuisen alennuksen sähkökatkosta, joka kestää 72–120 tuntia. Lainmuutoksen myötä alennuksen saisi jo 48–72 tuntia kestävästä katkosta.

Myös sähkönsiirron ja -jakelun maksujen korottamisen enimmäismäärää esitetään laskettavaksi 15 prosentista 12,5 prosenttiin. TEM ei ollut valmis menemään pidemmälle muun muassa mahdollisten EU-oikeudellisten ongelmien vuoksi.

Omakotiliiton Kaija Savolainen pitää korotuskaton laskemista kosmeettisena juustohöylätason toimena, joka ei puutu juurisyihin. Savolaisen mukaan korotuskattoa pitäisi tiputtaa 2–4 prosenttiin, jotta vaikuttavuutta olisi tarpeeksi.

Osa siirtomaksuihin kohdistetusta kiukusta liittyy mökkiläisyyteen.

Mökkiläiselle riittäisi usein vaatimattomampikin toimitusvarmuus, eikä parin viikon sähkökatkokaan välttämättä maailmaa kaada. Jos ilman sähköä ei tule toimeen, mökiltä voi yleensä lähteä pois.

Jos mökillä vietetään kesällä reilu kuukausi, sähkön kulutus on 100 kilowattituntia ja perusmaksujen osuus 600 euron sähkölaskusta 300–400 euroa, voi sähköyhtiöön kohdistuva kiukku olla suurta.

– On iso haaste saada ihmiset ymmärtämään, mistä siinä verkkopalvelussa maksetaan, Kenneth Hänninen myöntää.

Hännisen mukaan julkisuuden paineessa ja some-maailmassa alkavat elää asiat, joihin halutaan uskoa.

– Ja siihen me törmäämme tässä.

Voisiko sopivan toimitusvarmuustason päättää sitten kyläyhteisö tai mökkiyhdyskunta itse? Energiateollisuuden mukaan ei.

Asukkaiden vaihtuessa mieli voisikin muuttua, eikä teknisestikään ei ole mahdollista, että toimitusvarmuudesta sovittaisiin jokaisen asiakkaan kanssa erikseen. Kaikki verkon asiakkaat osallistuvat koko verkon kustannukseen.

– Verkko on järjestelmä, eikä siellä voi huomioida yksittäistä asiakasta niin, että naapurille annettaisiin ikään kuin huonompaa laatua kuin toiselle, Hänninen sanoo.

Hänninen myöntää, että asiakkailla on tällä hetkellä selkeää epäluottamusta verkkoyhtiöihin, ja luottamuksen palauttaminen vie oman aikansa.

– Ei tässä oikeastaan auta muu kuin tehdä asioita mahdollisimman oikein, hän myöntää.

Juttu on julkaistu maaliskuun Suomenmaassa. Suomenmaan voit tilata täältä .