HS: Vanhasesta elpymispaketin tyrmäys olisi kuin maanjäristys
Keinot EU-elpymispaketin hyväksymiseksi on löydettävä, valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) jyrähtää.
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan 750 miljardin euron koronaelpymispaketin on saatava eduskunnan täysistunnossa taakseen kahden kolmasosan enemmistön
– Tämä on tietysti ensisijaisesti hallituksen vastuulla, mutta koska hallituksen äänet eivät nyt yksin riitä, toivomme myös oppositiosta löytyvän ääniä, ministeri sanoo Helsingin Sanomille.
Katseet kääntyvät etenkin oppositiopuolue kokoomukseen, joka arvioi tilannetta ryhmäkokouksessaan.
Vanhanen ei ole ottanut yhteyttä perussuomalaisiin tai kristillisdemokraatteihin, sillä puolueet ovat jo aiemmin ilmoittaneet kielteiset kantansa.
Valtiovarainministerin mukaan Suomi ei voi livetä sopimuksesta, jonka se on Eurooppa-neuvostossa allekirjoittanut.
– Tämän kokonaisuuden kaatamisella olisi maanjäristyksen suuruinen vaikutus Euroopassa. Euroopassa on valtavasti suunnitelmia tämän varaan rakennettu.
Vanhasen mukaan ainakin nykyisten hallituspuolueiden on äänestettävä paketin puolesta.
– Keskustan pitää äänestää tämän puolesta, vaikka meilläkin on kentällä kritiikkiä ollut. Tässä on myös pelissä erittäin paljon keskustalle tärkeää aluepolitiikkaa ja maaseutupolitiikkaa pelissä sekä ylipäätään mahdollisuus vaikuttaa Euroopan metsäpolitiikkaan.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kertoo STT:lle, että ryhmä tukee kokonaisuudessaan paketin hyväksymistä.
Keskusta otti myönteisen kannan rahastoon jo viime vuonna.
– Pidämme pakettia välttämättömänä Suomen ja koko Euroopan elpymiselle, Kurvinen toteaa.