HS: Fortum kääntynyt valtion puoleen – tarvitsee tukea miljardeilla euroilla paisuneiden vakuusvaatimusten takia
Energiayhtiö Fortum käy Suomen valtion kanssa neuvotteluja tukipaketista, joka turvaisi Fortumin lyhyen aikavälin maksuvalmiuden tilanteessa, jossa yhtiöltä vaaditut vakuudet ovat lyhyessä ajassa moninkertaistuneet.
Näin kertoo Helsingin Sanomat.
Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo kertoi asiasta tulosinfossa torstaina.
Rauramon mukaan Fortum-konsernin vakuusvaatimukset tällä hetkellä ovat noin 11 miljardia euroa, josta emo-Fortumin osuus on runsaat neljä miljardia euroa. Loput vaatimukset kohdistuvat Uniperiin, ja niistä vastaa Rauramon mukaan Saksan valtion omistama KfW-pankki.
HS:n mukaan Fortum on siis hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin sen saksalainen tytäryhtiö Uniper viime vuoden lopulla: tuolloin kaasun markkinahinnan nousu ajoi Uniperin likviditeettikriisiin, ja Fortum myönsi yhtiölle kahdeksan miljardin euron rahoituksen lainoina ja takauksina.
Kun Fortum myy sähköä, asiakas voi vaatia siltä vakuuden, joka elää sähkön markkinahinnan mukaan. Jos Fortum ei pysty toimittamaan sähköä, asiakas voi vakuuden turvin ostaa sähkönsä markkinoilta.
Rauramon mukaan yhtiön tilanne on vielä hallinnassa, mutta vakuusvaatimukset kuitenkin sitovat ”epäterveellisen” paljon pääomia.
Siksi yhtiö on kääntynyt valtion puoleen. Valtio omistaa enemmistön Fortumin osakkeista.