Orpo yhteisvelasta Ylellä: Kriittinen tarkoittaa EU:n kielenkäytössä vastustamista
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että hallitus suhtautuu kielteisesti EU:n uuteen yhteisvelkaan, mutta ”vihoviimeisenä ratkaisuna” sitä voisi käyttää Ukrainan tukemiseen.
– Sitä ennen me tulemme tekemään kaikkemme, että ratkaisut löytyvät muualta, Orpo totesi Politiikkaradion eurovaalitentissä Ylellä.
– Me vastustamme yhteisvelkaa. Mutta se on sanottava, että Ukraina ja sen tukeminen on eksistentiaalinen kysymys Euroopan ja Suomen turvallisuudelle ja sitä pitää tukea, maksoi mitä maksoi.
Hallituksen linjaamien EU:n avaintavoitteiden mukaan Suomi suhtautuu kriittisesti uusien, elpymisvälineen kaltaisten EU:n lainanotolla rahoitettavien EU-tason rahoitusvälineiden luomiseen.
Kriittinen suhtautuminen EU:n yhteisvelkaan päätyi perjantaina myös eduskunnan suuren valiokunnan näkemykseksi.
Oppositiopuolue keskustan mukaan Orpon puheista ei ole selvinnyt, suhtautuuko hänen johtamansa hallitus kriittisesti vai kategorisen kielteisesti EU:n yhteisvelkaan.
Orpo selvitti sanan ”kriittinen” käyttöä Ylellä.
– Kriittinen tarkoittaa EU:n kielenkäytössä samaa kuin että vastustaa, hän sanoi.
– Se on vakiintunut tapa, mutta sanotaan se nyt. Siis me suhtaudumme kielteisesti. Me vastustamme yhteistä velkaa. Elpymisvälineen kaltaisia yhteisvelkarakenteita me emme kannata. Me vastustamme niitä.
Orpon mukaan Ukrainaa voidaan tukea EU:n budjetista kuten tähän saakka, mutta EU:n yhteisvelka-asiaan jätettiin silti liikkumisvaraa Ukrainan vuoksi jo hallitusohjelmaneuvotteluissa.
– Oletko sinä sitä mieltä, että jos Ukrainassa tilanne kehkeytyy siihen, että EU ei rahoita, ei löydä ratkaisua, niin antaisitko Ukrainan kaatua, Orpo kysyi toimittajalta Ylen Politiikkaradiossa.