HS: EK jättää palkkojen avoimuutta pohtineen kolmikantaisen työryhmän

Politiikka

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ilmoittaa jättävänsä palkkatasa-arvon edistämiseen tähtäävän kolmikantaisen työryhmän.

EK:n mukaan tempaus on protesti sille, että sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on järjestön mielestä rikkonut kolmikantaisen lainvalmistelun periaatteita.

Työnantajajärjestöä työryhmässä on edustanut EK:n tasa-arvoasiantuntija Katja Leppänen. Hän syyttää työryhmää johtanutta STM:n tasa-arvoyksikköä siitä, että yksikkö on tuonut ryhmälle itse valmistelemansa lakimuutosluonnokset viimeisteltäväksi aidon kolmikantaisen valmistelun sijaan.

–  Ilmeisesti STM:n tasa-arvoyksikön tarkoituksena on käyttää työryhmää keppihevosena, jotta se voisi väittää haluamiensa lakimuutosten valmistelun tapahtuneen kolmikantaisessa yhteistyössä, Leppänen sanoo EK:n tiedotteessa.

Järjestö ilmoittaa palaavansa mielellään työryhmään, jos siinä toimitaan kolmikantaisen periaatteiden mukaisesti. Nykyisellään Leppänen syyttää ministeriön tasa-arvoyksikköä siitä, ettei se johda työryhmää tasa-arvoisesti.

Kolmikantaiseen lakimuutosten valmisteluun osallistuvat valtio, työnantajat ja työntekijät.

Hallitusohjelmassa halutaan puuttua perusteettomina pidettyihin palkkaeroihin ja torjua palkkasyrjintää puuttumalla erityisesti naisten ja miesten välisiin palkkaeroihin nykyistä tiukemmin.

EK:n päätöksestä kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.