"Suomeen on virtaamassa entistä lämpimämpää ilmamassaa"
Tiistaista on luvassa monin paikoin maanantaita lämpimämpi päivä. Maanantaina Suomessa mentiin Ilmatieteen laitoksen mukaan useilla paikkakunnilla yli 28 lämpöasteen. Päivän korkein lukema mitattiin Päijät-Hämeessä Heinolassa, jossa mittari näytti 28,5 astetta.
Kuiva ja kuuma sää jatkuu loppuviikolle saakka. Jopa 30 asteen lämpötilat ovat mahdollisia viikon puolivälin tienoilla.
– Suomeen on virtaamassa entistä lämpimämpää ilmamassaa, päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa Ilmatieteen laitokselta kertoi STT:lle maanantaina.
Viljamaan mukaan keskiviikkona 30 astetta voi mennä rikki aika laajalti maan etelä- sekä keskiosassa.
Samalla paukkuisi kuluvan vuoden lämpöennätys, jota pitää toistaiseksi hallussaan Salossa Varsinais-Suomessa lauantaina mitattu 28,8 astetta,
Ilmatieteen laitos varoittaa tukalasta helteestä maan etelä-, keski- ja länsiosissa tiistaista alkaen. Varoituksen mukaan tukalan helleaallon todennäköisyys on 70 prosenttia tiistaipäivästä perjantain ja lauantain väliseen yöhön.
Ilmatieteen laitoksen ilmastopalvelusta kerrotaan STT:lle, että tämä on ensimmäinen kerta tänä vuonna, kun Suomessa annetaan hellevaroituksia.
Ylipäätään hellevaroitusten antaminen jo toukokuussa ei ole aivan tavanomaista. Meteorologi Pauli Jokisen mukaan ainakaan edelliseen noin kymmeneen vuoteen toukokuussa ei ole annettu hellevaroituksia Suomessa.