Halla-aho torjuu kaiken kritiikin
Eduskunnan puhemieheksi valittu Jussi Halla-aho (ps.) torjuu kaiken toimintaansa kohtaan osoitetun arvostelun.
Vain 105 ääntä puhemiehen vaalissa saanut Halla-aho sanoi puhemiehistön valinnan jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että “salin vasemmalla laidalla” on protestoitu vastaavasti ennenkin.
Halla-aho kiisti väitteet hallituspuolueiden suosimisesta puheenvuorojen jakamisessa ja katsoi toimintansa noudattavan vakiintuneita menettelytapoja. Hän sanoi olleensa puheajan jakamisesta salissa hyvin tarkkana.
– Olen jakanut puheenvuoroja hallitus- ja oppositioryhmien välillä etenkin kyselytunneilla samoilla periaatteilla kuin edeltäjäni, mukaan lukien entinen puhemies Matti Vanhanen. Tosin sillä erotuksella, että itse olen kunnioittanut ryhmien suhteellista kokoa ja huomioinut sen aina puheajan jakamisessa.
Puhemies arvosteli puolestaan omaa toimintaansa kritisoinutta Vanhasta siitä, että tämä jakoi puhemiehenä Halla-ahon näkemyksen mukaan edellisellä vaalikaudella enemmän puheaikaa toiseksi suurimmalle oppositioryhmälle ja vähemmän kaikkein suurimmalle, joka oli perussuomalaiset.
– Itse kunnioitan hyvin tarkkaan sitä, mikä on ollut demokraattisten vaalien tulos, mitkä ovat olleet ryhmien väliset paikkasuhteet ja sillä perusteella olen sitten jakanut puheaikaa, Halla-aho sanoi.
Halla-ahon mielestä häneen kohdistettu kritiikki on ollut perustelematonta. Hän peräsi näyttöä syytösten ja arvostelun tueksi ja piti erikoisena, että hyvin yleisluontoisia moitteita toistetaan mediassa sellaisenaan.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko (kok.) näki puhemiehistön yhteistyön toimivan erittäin hyvin. Hänen mukaansa eduskunta on poliittinen talo, ja sen kuuluukin näkyä.
– Kun on asiaa, se sanotaan, ja sillä sipuli.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov (sd.) näki, että eduskunnassa on aiempaa enemmän vastakkainasettelua, mikä näkyy myös puhemiehistön vaalissa.
– Sitä kirjoa on tullut enemmän näihin valintoihin.
Kun valinnat on tehty, puhemiehistön tehtävänä on Filatovin mukaan kuitenkin pyörittää toimintaa mahdollisimman hyvällä ja toimivalla tavalla.