Finnairin on määrä lennättää tänään asiakkaitaan Omanin Masqatista Helsinkiin
Lentoyhtiö Finnairin on määrä lentää tänään ylimääräinen lento Omanin Masqatista Helsinkiin. Lennon on tarkoitus lähteä Masqatista paikallista aikaa alkuiltapäivästä. Finnairin mukaan lennon toteutuminen edellyttää, että ilmatilassa on tuolloin turvallista liikennöidä.
Lento järjestetään asiakkaille, joilla oli varaus helmikuun lopun ja maaliskuun alun perutuilla Dubai–Helsinki-lennoilla. Asiakkaat ovat voineet pyytää varauksensa siirtämistä korvaavalle lennolle maksutta.
Finnairin mukaan lennolle on ilmoittautunut reilut parisataa asiakasta ja kaikki halukkaat ovat mahtuneet mukaan. Perjantaina Finnair kertoi, että lennolle mahtuu noin 300 ihmistä.
Finnair on kertonut, että yhtiöllä on Dubaissa noin 1 200 asiakasta.
Finnair ei normaalisti lennä Masqatiin ollenkaan, joten lentojen valmistelu on yhtiön mukaan edellyttänyt erityisjärjestelyjä.
Ulkoministeriön järjestämä kotiutuslento Arabiemiraateista palaaville suomalaisille laskeutui Helsinki-Vantaan lentoasemalle maanantaina aamuyöllä puoli kolmen jälkeen. Kotiutuslennolla oli vähän yli 160 matkustajaa, joista yli 70 oli lapsia.
Kotiutuslennosta oli alun perin kiinnostunut yli 600 suomalaista. Lopulta lennolle ilmoittautui ulkoministeriön mukaan noin 390 ihmistä, joista vähän yli 100 perui.
Kotiutusmatkan hinta matkustajaa kohti oli 1 230 euroa. Toistaiseksi päätöksiä muista kotiutuslennoista ei ole tehty.