EU:ssa päästiin sopuun uusista Venäjä-pakotteista
EU:n jäsenmaat ovat päässeet sopuun uudesta Venäjään kohdistuvasta pakotepaketista. Asiasta kertoo viestipalvelu X:ssä EU:n puheenjohtajamaa Belgia.
Sen mukaan pakotepaketissa on uusia toimia, ja lisäksi se tehostaa jo käytössä olevien pakotteiden vaikutusta tilkitsemällä porsaanreikiä.
Kyseessä on 14. Venäjään kohdistuva pakotepaketti. EU sopi ensimmäisistä Venäjä-pakotteistaan vuoden 2022 helmikuussa, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa.
Pakotteet kohdistuvat ensimmäistä kertaa Venäjälle tuottoisaan nesteytettyyn maakaasuun (LNG). Lisäksi pakotteet osuvat muun muassa Venäjän öljyä kuljettavan niin kutsutun varjolaivaston eli epäselvää alkuperää olevien laivojen toimintaan. Venäjä on pyrkinyt kiertämään laivoilla EU:n pakotteita.