Euroopasta turvapaikkaa hakevien määrä ennätyslukemissa
Euroopasta turvapaikkaa hakevien ihmisten määrä nousi viime vuonna ennätyslukemiin, kertoo yhdysvaltalainen sitoutumaton Pew-tutkimuskeskus.
Viime vuonna EU:n 28 jäsenvaltiosta, Norjasta ja Sveitsistä turvapaikkaa haki yhteensä 1,3 miljoonaa ihmistä.
Se on liki kaksi kertaa enemmän kuin viimeisimmän suuren turvapaikanhakijapiikin aikaan vuonna 1992, jolloin Neuvostoliiton romahtaminen aiheutti muuttoliikkeen.
Yli puolet viime vuonna turvapaikkaa Euroopasta hakeneista saapui Syyriasta, Afganistanista tai Irakista.
Kaikkiaan viime vuonna tehdyt turvapaikkahakemukset muodostavat noin kymmenesosan kaikista kolmen viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana alueelle suunntauista turvapaikkahakemuksista.
Niitä on tehty Eurooppaan vuodesta 1985 lähtien noin 11,6 miljoonaa.
Pew perustaa tutkimuksensa EU:n tilastokeskus Eurostatin tietoihin.