EU asettanut uusia henkilöpakotteita Valko-Venäjän ihmisoikeusloukkausten vuoksi
Euroopan unioni on asettanut uusia henkilöpakotteita Valko-Venäjän ihmisoikeusloukkausten vuoksi, kertoo ulkoministeriö tiedotteessaan. Pakotteita on EU:n mukaan kohdistettu myös demokratian tai oikeusvaltion heikentämistoimista vastuussa oleviin.
Uudet pakotteet kohdistuvat henkilöihin, jotka ovat oikeuslaitoksen edustajia, valtiollisen turvallisuuspalvelun ja vankiloiden johtohenkilöitä sekä Venäjän ja Valko-Venäjän valtionpropagandaa levittäviä mediatoimijoita.
EU:n jäsenmaat hyväksyivät pakotteiden laajentamisen 26. heinäkuuta.
EU:n päätöksen mukaisesti pakotelistalle joutuneet ovat maahantulo- ja kauttakulkukiellossa EU:n alueella. Tämän lisäksi heidän varansa ja taloudelliset resurssinsa jäädytetään. Pakotelistalla olevien saataville ei myöskään saa asettaa varoja tai taloudellisia resursseja.
EU on kohdistanut pakotteita Valko-Venäjään vuodesta 2004 lähtien vastauksena sekä maan sisäiseen tilanteeseen että osallisuuteen Venäjän Ukrainaan kohdistamassa hyökkäyssodassa. Pakotteita on kohdistettu 261 ihmiseen ja 37 yhteisöön. Valko-Venäjän pakotteita laajennettiin ja harmonisoitiin Venäjä-pakotteiden kanssa edellisen kerran kesäkuussa.
Valko-Venäjään kohdistuu myös asevientikielto, ja maan lentoyhtiöt ovat EU:n alueella ylilento-, nousu-, ja laskukiellossa.