Essee: Uskonto vaikuttaa väkevästi politiikkaan
Suomessa ajatellaan yleisesti, että uskonto on yksityisasia eikä politiikkaa ja uskontoa pidä sekoittaa toisiinsa. Useimmat poliitikot vierastavat Jumalan vetämistä mukaan poliittiseen väittelyyn.
Politiikan ja uskonnon erottamista voidaan perustella luterilaisella opilla maallisen ja hengellisen regimentin erottamisesta. Siitä voidaan johtaa ajatus, että maallisen hallitusvallan käyttöön riittää ihmiselle luomisessa annettu järki.
Käytännössä uskonto vaikuttaa kuitenkin väkevästi politiikkaan niin meillä kuin muuallakin.
Kaikkiin suuriin maailmanuskontoihin liittyy vahva yhteiskunnallinen lataus eli käsitys siitä, miten ihmisten yhteiselämä tulisi järjestää. Uskonnon lukutaito onkin välttämätön edellytys sille, joka haluaa ymmärtää ihmisten ja valtioiden poliittista käyttäytymistä.
Esimerkiksi nyky-Kiinaa on mahdoton ymmärtää, ellei tunne konfutselaisuuden (käytetään myös muotoa kungfutselaisuus) filosofiaa.
Konfutselaista ajattelua leimaa voimakas hierarkkisuus. Kansalaisten tulee olla alamaisia hallitsijalle, aviovaimojen aviomiehille, nuoremman veljen vanhemmalle veljelle jne.
Kiinan johto on järjestetty konfutselaisen periaatteen mukaan. Johdossa ovat kommunistipuolueen vanhemmat kaaderit, jotka keskimäärin kymmenen vuoden välein tekevät tilaa seuraavalle sukupolvelle.
Toiseksi esimerkiksi sopii sosialismin kaatumisen jälkeinen Venäjä. Kun marxismi-leninismi menetti asemansa maan virallisena ideologiana, tyhjiön täyttäjäksi nousi sosialismin kaudella alas painettu ortodoksinen usko.
Ortodoksikirkko toimii nykyään kiinteässä yhteydessä Venäjän valtiojohdon kanssa.
Presidentti Vladimir Putin näyttäytyy usein kirkonjohtajien seurassa. Venäjä sovittelee itselleen ”kolmannen Rooman” roolia maana, joka varjelee kristinuskon arvoja rappeutuneen lännen vaikutukselta.
Uskonto jäi tällä kertaa sivurooliin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
Myös islaminuskoon liittyy tällä hetkellä kovia poliittisia latauksia islamin nimissä harjoitetun terrorismin vuoksi.
Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentiksi valittu Donald Trump kaavaili vaalikampanjan aikana muslimien maahanpääsyn rajoittamista. Vaatimus lietsoi pelkoa, että kaikki 1,5 miljardia muslimia ovat potentiaalisia länttä vihaavia terroristeja.
Muutoin uskonto jäi tällä kertaa sivurooliin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, vaikka molemmilla ehdokkailla olikin kristillistä taustaa.
Hillary Clinton on metodisti, joka lukee päivittäin Raamattua. Hän siteerasi sujuvasti Raamattua myös puhuessaan kannattajilleen vaalitappion jälkeen.
Donald Trump tutustui puolestaan nuoruudessaan amerikkalaiseen menestysteologiaan. Rikastumista voi pitää tämän opin käytännön sovellutuksena.
Maailman uskontoihin sisältyy myös yhteisiä eettisiä ohjeita, joita tulisi soveltaa politiikassa.
Kristittyjen ja juutalaisten yhteistä pyhää kirjaa Vanhaa Testamenttia voi lukea myös politiikan oppikirjana. Profeetat julistivat yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta väkevin sanakääntein.
Historian innostavin kansainvälisen politiikan ohjelma sisältyy Jesajan kirjan toiseen lukuun.
Tämä profeetallinen näky on innoittanut ihmisiä sukupolvesta toiseen: ”Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja.”
Kristittyjen Uuden Testamentin yhteiskunnallinen ohjelma kiteytyy Jeesuksen vuorisaarnaan. Se sisältää myös niin sanotun kultaisen säännön: ”kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”.
Konfutselaisuus tuntee saman säännön muodossa ”älä tee toisille sellaista, mitä et haluaisi itsellesi”.
Profeetta Muhammad on puolestaan todennut, että ”kukaan teistä ei ole uskovainen, ennen kuin hän haluaa veljelleen samaa kuin itselleen”.
Saman sisältöinen ajatus tunnetaan monissa muissakin suurissa uskonnoissa. Kultaisen säännön soveltaminen käytännön elämään ei vain ole aina onnistunut.
Myös kristinuskon saldo sisältää sekä onnistumisia että epäonnistumisia.
Kultaisen säännön soveltaminen käytännön elämään ei vain ole aina onnistunut.
Huolenpito yhteiskunnan heikoimmista kuului Suomessakin lähinnä kirkon vastuulle ennen hyvinvointivaltion luomista.
Martin Luther King on tunnetuimpia esimerkkejä hengellisistä johtajista, jotka ovat kyenneet muuttamaan kristinuskon opetukset käytännön toiminnaksi polttavien yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseksi.
Toisaalta myös kirkkojen miinussaldo on pitkä ja raskas.
Kristinuskon ”mustaan kirjaan” kuuluisi esimerkiksi luku kirkkojen roolista juutalaisvainojen lietsomisessa lähes alkukirkon ajoista lähtien.
Vietämme ensi vuonna reformaation juhlavuotta. On mielenkiintoista nähdä, miten sen yhteydessä käsitellään uskonpuhdistaja Martti Lutherin juutalaisvastaista perintöä.
Kirjassaan Juutalaisista ja heidän valheistaan Luther toisti kaikki keskiajan pimeimmät valheet juutalaisista, kehotti polttamaan synagogat ja ajamaan juutalaiset maanpakoon.
Suomen evankelisluterilainen kirkko on elävä todiste siitä, miten mahdotonta on erottaa kirkkoa ja politiikkaa toisistaan.
Vuoden 1918 kansalaissodassa kirkko asettui valkoisten puolelle. Se vieraannutti kirkon työväestöstä ja vasemmistopuolueista vuosikymmenten ajaksi.
Kansalaissodan jälkeen kirkon johto kannatti hallitusmuotokiistassa monarkiaa, mikä ärsytti tasavaltaa kannattavaa Maalaisliittoa.
Ennen toista maailmansotaa kirkko leimautui muutoinkin oikeistolaiseksi. Kari Suomalaisen karikatyyri kokoomuksesta kypäräpäisenä pappina juontuu noihin vuosikymmeniin.
Sotien jälkeen kirkko alkoi 1960-luvulta lähtien lähentyä työväestöä ja vasemmistopuolueita. Jaakko Antilan väitöskirja kertoo, miten mustasukkaisesti tätä kehitystä seurattiin keskustapuolueessa. Puolueessa pelättiin, että ”demarit valtaavat kirkon”.
Sadan vuoden aikana kirkon poliittinen heiluri on tehnyt pitkän kaaren oikealta vasemmalle. Tällä hetkellä jotkut ovat näkevinään ”punavihreän papiston” vyörytystä esimerkiksi kiistassa samaa sukupuolta olevien avioliitosta.
Kirkon dilemma tiivistyy yksinkertaiseen kysymykseen: miten julistaa Raamatun yhteiskunnallista sanomaa leimautumatta minkään puolueen asianajajaksi. Tehtävälleen uskollisen kirkon pitää sitä yrittää vaikka onnistuminen olisikin vaikeaa, jopa mahdotonta.
Essee on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä 25.11.2016. Suomenmaan voit tilata täältä .
