Essayah: Hallitus kurittaa lapsiperheitä päivähoitomaksuilla
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah ihmettelee hallituksen kaavailemaa päivähoitomaksun tuntuvaa korotusta.
– Mikäli näin suuri korotus toteutuu, merkitsee se erittäin kovaa iskua keskituloisille lapsiperheille, Essayah varoittaa tiedotteessaan.
Kaavailtu 22 prosentin korotus nostaisi kahden alle keskituloisen vanhemman päivähoitomaksua 122 eurolla kuukaudessa, mikäli perheessä on kaksi alle kouluikäistä lasta.
Esimerkkiperheen päivähoitomaksu nousisi 674 euroon kuukaudessa.
Suuri korotus heikentää huomattavasti lapsiperheen ostovoimaa kun ottaa huomioon hallituksen jo aikaisemmin tekemät päätökset eri maksujen korotuksista ja asuntolainan korkovähennyksen pienentämisestä, Essayah muistuttaa.
Päivähoitomaksujen raju korotus olisi KD:n puheenjohtajan mielestä tuhoisaa myös työllisyydelle, vaikka hallitus perustelee sitä työllisyysnäkökulmilla.
Työn vastaanottamisen kannattavuuteen päivähoitomaksujen korotus vaikuttaa heikentävästi ja kannustinloukku laukeaa, koska samalla myös monet tuet pienenevät, Essayah toteaa.
– Edes yksinhuoltajille kaavailtu 70–80 euron maksualennus ei tilannetta paranna.
Esimerkiksi 2 000–2 140 euron kuukausituloisella yksinhuoltajalla työnteon kannustin ei parane menetettävien tukien vuoksi.
70 euron alennus päivähoitomaksuun ei tilannetta korjaa, Essayah huomauttaa.
