Espanjassa raportoitiin ensimmäiset apinarokkoon liittyvät kuolemat Euroopassa tänä vuonna

Terveys

Espanjassa on raportoitu kahdesta apinarokkoon liittyvästä kuolemasta, kertoo maan terveysministeriö. Tapaukset ovat tiettävästi Euroopan ensimmäisiä tautiin liittyviä kuolemia sen jälkeen, kun rokko alkoi tänä vuonna levitä.

Viranomaiset eivät perjantaina kuitenkaan avanneet tarkemmin kuolemansyytä, sillä ruumiinavauksen tuloksia vielä odotettiin.

Espanjassa on raportoitu yhteensä noin 4 300 apinarokkotartuntaa, mikä on merkittävä määrä maailman mittakaavalla.

YK:n alaisen Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan Afrikan ulkopuolella on todettu yli 18 000 tartuntaa toukokuun alun jälkeen. Tautia on havaittu lähes 80 maassa, ja sitä on todettu myös Suomessa. 70 prosenttia tartunnoista on raportoitu Euroopassa.

Aiemmin perjantaina uutisoitiin ensimmäisestä Afrikan ulkopuolisesta apinarokkoon liittyvästä kuolemasta, kun 41-vuotias kuoli Brasiliassa.

WHO julisti aiemmin tässä kuussa apinarokon kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. Kansainväliseksi kansanterveysuhaksi julistaminen on järjestön järein varoituskeino. Kun tauti julistetaan kansainväliseksi uhaksi, WHO:n asiantuntijakomitea voi antaa suosituksia sen leviämisen rajoittamiseksi.

Apinarokko tarttuu ihmisten välillä huonosti, eikä se tyypillisesti tartu lyhyissä arkisissa kohtaamisissa. Tänä vuonna Afrikan ulkopuolella todetuista tartunnoista valtaosa on saatu seksin yhteydessä.

Apinarokkoon liittyy tyypillisesti näppyläinen tai rakkulainen ihottuma. Ennen ihottumaa voi ilmetä esimerkiksi kuumetta, lihaskipuja tai päänsärkyä.

Tauti paranee tavallisesti itsestään muutamassa viikossa. Vakavampi taudinkuva on mahdollinen niillä, joiden puolustuskyky on muun sairauden tai lääketieteellisen hoidon vuoksi heikentynyt.

Apinarokko on viruksen aiheuttama infektiotauti, joka tunnistettiin vuonna 1970. Taudin itämisaika on noin 1–3 viikkoa.

Juttua ja otsikkoa päivitetty klo 16.21: lisätty tieto toisesta tautiin liittyvästä kuolemantapauksesta.