Esi-Venäjä yritti saada voiton esi-Suomesta 700 vuotta sitten nyt jo menetetyssä kaupungissa
Tänä vuonna tuli kuluneeksi pyöreät 700 vuotta Viipurin vuoden 1322 piirityksestä. Päivämäärät ovat lähteissä tarkemmin määrittelemättömiä, onhan tapauksesta niin kauan, että rautakausi oli vasta päättynyt ja keskiaika Suomessa alkanut.
Viipuria on piiritetty myöhemminkin, yhteensä ainakin viisi kertaa. Vuodet ovat 1322, 1495, 1555, 1706 ja 1710. Jo tuoreeltaan vuonna 1294 alkutekijöissään ollutta linnaa oli piiritetty hetken aikaa.
Keskiaikaiset mutta myös uuden ajan alkuvuosisatojen sodat olivat usein piirityssotia. Kun aseistus ei vielä ollut lähelläkään modernia, oli puolustusta ajatellen järkevää rakentaa linnoja.
Linnojen valloittaminen ei ollut aktiivista pommittamista, kuten joissain elokuvissa on annettu ymmärtää. Keskiaikainen linna valloitettiin näännyttämällä. Tahtojen taistossa odotettiin, lannistuuko ensin linnan puolustaja vai sen piirittäjä.
Linnoihin oli varattu ruokaa ja aseita sekä muita tarpeita pitkiäkin aikoja ajatellen. Huoltohan ei voinut toimia piirityksen keskellä.
Linnat ovat Suomessa vanhempaa perua kuin voisi ajatella. Jo esihistoriallisella ajalla kyläyhteisöt ja heimoalueet rakensivat vaikeapääsyisten vuorten ja kallioiden laelle linnoituksia, joihin saattoi paeta viikinkejä, novgorodilaisia tai toisia suomensukuisia heimoja.
Linnavuoret rakennettiin kivipohjalle paaluvarustuksina. Puun heikko säilyvyys tarkoittaa, ettei yhtäkään vuorilinnaa ole säilynyt. Kivivallien sekä rakennelmien jäänteitä näkyy joidenkin linnavuorten päällä edelleen. Suomessa tunnetaan noin sata rautakautista linnavuorta.
Historiallinen aika toi Suomen alueelle kivilinnat. Ne ovat säilyneet joko kokonaan tai merkittäviltä osin.
Viipurin linna rakennettiin todennäköisesti 1290-luvulla. Samoihin aikoihin päivänvalon näkivät myös Turun ja Hämeen linnat. Suomen vanhin säilynyt rakennus, Jomalan kivikirkko, on vain hieman vanhempi.
Viipurin linna rakennettiin ruotsalaisten Suomeen tekemän kolmannen ristiretken (1293) tuloksena. Ristiretki pyrki ulottamaan Ruotsin valtaa yhä pidemmälle itään ja katolistamaan Karjalaa.
Kolmas ristiretki on ainoa, jonka voidaan suurella varmuudella sanoa tapahtuneen. Sitä johti marski Torkkeli Knuutinpoika, joka toimi kuningas Birger Maununpojan alaikäisyyden vuoksi muodostetun holhoojahallituksen johtajana. Hän oli siis Ruotsin merkittävin vallankäyttäjä. Varmuutta ei ole, oliko marski itse mukana retkellä ainakaan koko aikaa.
Viipurin linna hakkasi kiveen Ruotsin valta-aseman Karjalan tietyissä osissa. Hyvät viljelysmaat, merireittien läheisyys ja muut kauppareitit tekivät Viipurista tärkeän solmukohdan.
Koko Karjalaa ruotsalaiset eivät onnistuneet ottamaan. Novgorodilaiset kuitenkin ajoivat ruotsalaiset aikalaislähde Eerikinkronikan mukaan pois ainakin Käkisalmesta.
Venäjää edeltäneet Novgorodin ruhtinaskunta ja 1100-luvulta alkaen Novgorodin tasavalta olivat ruotsalaisten tavoin kiinnostuneet Karjalan alueesta. Novgorodista ei ole Viipuriin kuin 300 kilometriä, ja strategisesti tärkeään Nevajoen suistoon nykyisen Pietarin alueelle vain alle 200 kilometriä.
Karjalan alueella ei ollut 1200- ja 1300-lukujen taitteessa selkeitä rajoja, ja näin ollen ruotsalaisille saati novgorodilaisille ei ollut selvää, mihin pitäisi pysähtyä.
Ruotsin uhan takia Novgorod yritti vuonna 1322 ottaa Viipurin linnan itselleen. Valtiot olivat sotineet heti kolmannen ristiretken alusta alkaen eli melkein 30 vuoden ajan välillä heikommin, välillä kovemmin.
Kahakat kävivät molempien osapuolten voimille, eivätkä olleet läheskään aina keskusjohtoisia. Irrallisina tehdyt hävitysretket kertoivat ennemmin sekamelskasta kuin suunnitelmallisesta sodasta.
Novgorodin johtaja, Moskovan ruhtinas Juri Danilovitš halusi ratkaista ongelmat lopullisesti yhdellä vahvalla hyökkäyksellä. Hän pyrki valtaamaan Viipurin linnan, mutta ei onnistunut piirityksessä. Novgorod perääntyi vielä saman vuoden 1322 aikana.
Molemmat osapuolet olivat kypsiä sopimaan rajasta. Seuraavana vuonna solmittiinkin Pähkinäsaaren rauha. Rauhan raja on ensimmäinen sovittu Suomen alueen valtakunnanraja, joskin sen tarkasta kulkupaikasta etenkin pohjoisempana on epävarmuutta.
Ruotsi sinetöi valtansa Karjalan kannaksella. Viipuri pysyi Ruotsin osana aina vuoteen 1721 asti, jolloin Uudenkaupungin rauhassa Venäjä sai kannaksen itselleen. Alue ei palannut Ruotsin osaksi, mutta Suomi piti Kannaksen osia ja Viipuria sekä autonomisena suuriruhtinaskuntana että itsenäisenä valtiona vuosien 1812–1940 ajan. Alue oli Suomen hallussa myös suurimman osan jatkosodasta.
Lähteitä
Vahtola, Jouko: Suomen historia – jääkaudesta Euroopan unioniin (Otava 2003).
Zetterberg, Seppo (toim.): Suomen historian pikkujättiläinen (WSOY, 1987).
