Erikoinen amerikkalaiskone piinasi suomalaisia jatkosodan lopulla – päätti kauhealla pääaseellaan suomalaisässän sodan
Jatkosodan taivaalla kävi joskus niinkin, että suomalaiset ja neuvostoliittolaiset lentäjät ottivat mittaa toisistaan amerikkalaisvalmisteisilla koneilla.
Suomella ”Made in Usa” -osastoa edustivat talvisodan aikana hankitut Brewsterit ja saksalaisten sotasaalisvarastoista ostetut Norjan ja Ranskan ilmavoimien entiset Curtiss P-36 Hawk -hävittäjät.
Neuvostoliitto lähetti puolestaan Suomen-vastaiselle rintamalle sodan loppupuolella amerikkalaisvalmisteisia Bell P-39 Airacobra -hävittäjiä. Maahan saatiin niitä tuhansittain liittolaisapuna Alaskan kautta.
Yhteistä molempien osapuolten käyttämille amerikkalaishävittäjille oli, että alkuperämaassaan ne olivat ylenkatsottua hylkytavaraa. Amerikkalaispilotit eivät pitäneet Airacobrasta, kuten eivät pitäneet Brewsteristäkään, josta suomalaisässien käsissä tuli huima menestystarina.
Neuvostoliittolaisille Airacobra oli tervetullut vahvistus, vaikka kone oli rakenteeltaan hyvin omaperäinen. Punalentäjät pitivät lento-ominaisuuksien lisäksi arvossa muun muassa lämpimäksi kehuttua ohjaamoa.
Airacobra suunniteltiin 1930-luvun lopulla käytännössä järeän 37 millimetrin Oldsmobile T-9 -tykin ympärille. Yleensä lentokonetykit olivat 20-millisiä.
Pääsuunnittelija Robert J. Woods piti voimakasrekyylisen tykin sijoittamista ampumaan tahdistettuna pyörivän potkurin läpi liian vaarallisena. Ratkaisuksi löytyi sijoittaminen potkurin navan läpi ampuvaksi, mikä puolestaan johti moottorin sijoittamiseen rungon keskiosaan lentäjän taakse.
Erikoisen moottorin sijoituksen vuoksi koneeseen tuli myös vielä tuolloin harvinainen nokkapyöräteline tavallisen kannuspyörän sijaan. Potkuria pyörittävä pitkä akseli kulki pilotin jalkojen välissä olevassa tunnelissa.
Airacobran ohjaamoonkin sisäänkäynti tapahtui sivulta ”autonovista” eikä laskeutumalla sisään avatun ohjaamon kuomun kautta. Rakenne oli kuitenkin vaarallinen, jos koneesta joutui hyppäämään.
Useat P-39:n lentäjät osuivat hypätessään koneen korkeusvakaimeen, ja jotkut saivat jopa surmansa. Neuvostoliitossa lentäjiä kehotettiinkin tekemään aina mahalasku, jos se oli mahdollista.
Moottorin sijoituksesta johtuva painonjakauma aiheutti myös koneen taipumuksen joutua vaaralliseen lattakierteeseen varsinkin, jos tykistä olivat ammukset lopussa. Koneella kiellettiinkin lentämästä ilman lisäpainoa nokassa, mikäli koneessa ei ollut ammuksia.
Airacobran suurin tekninen heikkous oli sen mekaaninen ahdin, jonka rakenteen vuoksi koneen suorituskyky heikkeni jyrkästi yli 5000 metrin korkeuksissa. Itärintamalla ja jatkosodassa lennettiin kuitenkin yleensä matalamalla, jolloin ominaisuus ei niinkään haitannut.
Amerikkalaiset käyttivät konetta kohtuullisella menestyksellä Tyynellämerellä Guadalcanalin taisteluissa 1942. Yksi amerikkalaispilotti, luutnantti Bill Fiedler, ylsi Airacobralla jopa hävittäjä-ässäksi pudotettuaan viisi japanilaiskonetta.
Isomman roolin kone otti kuitenkin punalentäjien käsissä ilmataisteluissa suomalaisia ja saksalaisia vastaan. Suomalaisten riesaksi Airacobrien parvet ilmaantuivat toden teolla Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua kesäkuussa 1944.
Suomen ilmavoimien kakkosässä, kapteeni Hans Wind kohtasi Airacobran ensimmäistä kertaa 6. kesäkuuta 1944 Lempaalan yläpuolella Inkerinmaalla. Wind lähti Messerschmittillään takaa-ajoon tietäen hyvin viholliskoneen 37-millin tykin vaarallisuuden.
Suomalaisässä pääsi tulittamaan Airacobraa takaa päin ja pian viholliskoneen moottori puhalsi öljynsä ulos. Neuvostopilotti ei hypännyt koneestaan vaan teki pakkolaskun luultavasti korkeusvakaajan telomaksi joutumisen pelossa.
Kesäkuun 28. päivänä Wind ja hänen siipimiehensä Nils Katajainen joutuivat Viipurin pohjoispuolella kymmenien Airacobrien ja Jak-9 -hävittäjien piiritykseen. Wind tunsi jysähdyksen selkäpanssarissaan ja hetkeä myöhemmin mittaritaulu pirstoutui pahoin Airacobran 37-millisen tykin osumasta.
Wind sai sirpaleita käteen, olkapäähän ja päähän. Hän käänsi koneensa syöksyyn, jolloin venäläiset luulivat ilmeisesti suomalaisen syöksyvän maahan.
Wind onnistui hämärän rajamailla lentämään pahoin vaurioituneen Messerschmittinsä kotikentälle Lappeenrantaan pudotettuaan samana päivänä kaksi IL-2 -maataistelukonetta ja kolme Jak-9 -hävittäjää. Airacobran tykin kohtalokas osuma päätti kuitenkin lentäjäuran. 75 ilmavoiton kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari kuoli 75-vuotiaana heinäkuussa 1995.
Suomen ilmavoimat ei käyttänyt koskaan Airacobraa, vaikka kolme kohtalaisen hyväkuntoista konetta saatiin jatkosodan lopulla sotasaaliiksi.
Ilmatorjuntamuseossa Tuusulan Hyrylässä on esillä entisöity Airacobra, joka on kootu Inkeroisiin 17.6.1944 laskeutuneen koneen siivistä, Aunuksesta löydetyn koneen rungosta ja Norjan tuntureilta löydettyjen koneiden sivuvakaimesta ja -peräsimestä.
