Ensimmäinen suomalainen valloitti Mount Everestin ilman lisähappea 25 vuotta sitten – jo näin matalalla on vaaransa, Pohjoismaissakin kiipeilevän muistettava vuoristotaudin riski
Yli 8000 metrin korkeudessa keho tekee kuolemaa joka hetki.
Tätä muisti- tai varoitussääntöä ei saa unohtaa, jos aikoo tuollaisiin korkeuksiin kiivetä. Lisähappi auttaa, mutta se tuo helpotusta vain sen verran, kuin olisi 900 metriä alempana. Se ei siis ole täysi pelastus.
Merkitystä ei voi kuitenkaan vähätellä, sillä lisähappi voi neutralisoida juuri tuon vaarallisimman alueen vaikutuksen.
Suomen menestynein vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson valloitti maailman korkeimman vuoren ensimmäisenä suomalaiskiipeilijänä vuonna 1993. Ensimmäisenä suomalaisena ilman lisähappea hän valloitti Everestin 23. toukokuuta 1997, eli tasan neljännesvuosisata sitten.
Mount Everestin korkeus on 8848 metriä, eli vuoren huippu on melkein lisähapen tuoman helpotuksen verran kuolemanvyöhykkeen yläpuolella. Tosin käytännössä kuolemanvyöhykkeen voi katsoa alkavan jo selvästi alempana kuin kahdeksassa kilometrissä.
Gustafsson on valloittanut ensimmäisenä suomalaisena kaikki niin kutsutut kasitonniset, eli yli 8 kilometriä merenpinnan yläpuolelle kohoavat vuoret.
Hän on myös ainoa suomalainen, joka on käynyt kaikilla 14 kasitonnisella ilman lisähappea, osalla myös lisähapen kanssa eri aikoina.
Maailman jokainen yli 8000 metriä korkea vuori sijaitsee samalla vuoristoalueella, Himalajalla Aasiassa. Mount Everestin paikka on Kiinan ja Nepalin rajalla.
Vuorikiipeilijän tärkeimpiä taitoja on tietää, miten vähähappisessa ilmanalassa toimitaan. Oma sietokyky on oltava tiedossa, samoin kuin ymmärrys siitä, miten ohueen ilmanalaan totutellaan.
Maailman korkeimmille vuorille kiipeäminen kestää viikkokaupalla. Tämä johtuu siitä, että vähenevään happipitoisuuteen pitää totutella riittävän pitkä aika. Esimerkiksi Mount Everestin perusleirissä noin viiden ja puolen kilometrin korkeudessa pitää viettää noin kuukausi.
Jo matkalla erittäin korkealla sijaitsevaan perusleiriin tulee pitää useita välipäiviä korkeuden kasvaessa.
Perusleiristä seuraaviin leireihin edetään nopeammin, ja viimeiseltä leiriltä huipulle ilman turhia viivytyksiä, ilman ollessa jo äärimmäisen ohutta.
Happivajaus voi aiheuttaa vuoristotautia, joka nopeasti tai vakavasti iskiessä on hengenvaarallinen. Etenkin korkealla vuorella vuoristotauti voi aiheuttaa kuoleman ihan vain kontrollikyvyn menetyksen kautta.
Happivajauksessa elimistö käynnistää puolustusmekanismeja, jotka pidemmän päälle ovat hengenvaarallisia.
Keuhkot laajenevat, sydämen syke nopeutuu, punasoluja syntyy lisää ja veri paksuuntuu, aivot turpoavat, ja keuhkot saattavat romahtaa.
2500 metrin korkeudessa vuoristotauti voi iskeä jo lievässä muodossa. Päänsärky, ruokahalun menetys ja pahoinvointi voivat iskeä. Yleensä oireet kaikkoavat vuorokaudessa ilman, että on tarvetta matkata alemmas.
Tällaisia korkeuksia löytyy myös Pohjoismaista. Maiden korkein huippu, Norjan Galdhøpiggen kohoaa 2469 metrin korkeuteen. Suomen Halti-tunturin 1323 metriä ei vielä tuota vuoristotaudin riskiä, saati Haltin Norjan puolella sijaitseva hieman korkeampi huippu.
3500 metrissä ihminen voi kärsiä kovasta väsymyksestä, näköhäiriöt ovat mahdollisia, samoin tasapainohäiriöt. Päänsärky on mahdollista myös. Elimistö voi romahtaa vuorokaudessa tässä korkeudessa, eli alle 4000 metriäkin voi olla hengenvaarallinen korkeus.
4500 metrissä happea on enää kaksi kolmasosaa merenpinnan tason pitoisuudesta. Tämä voi aiheuttaa vaaran jo melko nopeasti.
8000 metrissä happea on enää alle 8 prosenttia verrattuna merenpinnan tasoon. Mount Everestin huipulla happipitoisuus on vain 6,9 prosenttia.
Vuonna 1968 syntynyt Gustafsson aloitti uransa kasitonnisten parissa keväällä 1993 suoraan Everestiltä. Vastoin yleistä luuloa Everest ei kuitenkaan ole vuorista vaarallisin, vaikka onkin korkein.
Vaarallisuutta voi mitata esimerkiksi kuolleisuusluvuilla. Jokaista kolmea Nepalissa sijaitsevan Annapurnan huiputusta kohden kuolee yksi kiipeilijä, mikä tekee siitä tällä mittarilla vaarallisimman vuoren. Everestillä luku on selvästi alempi, reilu kolme prosenttia.
Vuoren vaarallisuutta voi arvioida myös maaston, lumivyöryriskin, sääolojen arvaamattomuuden, kiipeilyteknisten osaamisvaatimusten ja esimerkiksi jyrkkyyden pohjalta. Vuorikiipeilijät pitävät Pakistanin ja Kiinan rajalla sijaitsevaa K2-vuorta yleisesti vaarallisimpana.
Kuolleisuusluku on alempi kuin Annapurnalla luultavimmin siksi, että K2:lle nousevat vain taitavimmat ja kokeneimmat kiipeilijät. Sielläkin kuolee silti reilu viidennes, kun vertaa huipulla käyntien määrään. Vuori on maailman toiseksi korkein, kohoten 8611 metrin korkeuteen.
Gustafsson saavutti 8091 metriä korkean Annapurnan jo paljon nähneenä kiipeilijänä vuonna 2005. Tämän hän teki ilman lisähappea. Nuorena kiipeilijänä hän kävi K2:lla jo kesällä 1994, niin ikään ilman lisähappea.
Muut yli 8000 metriä korkeat vuoret, jotka Gustafsson on saavuttanut ilman lisähappea ovat Dhaulagiri (8167 metriä) syksyllä 1993, Lhotse (8501) keväällä 1995, Makalu (8483) keväällä 1995, Manaslu (8163) keväällä 1999, Shishapangma (8125) keväällä 2001, Nanga Parbat (8125) kesällä 2001, Cho Oyu (8201) keväällä 2005, Kanchenjunga (8586) keväällä 2006, Gasherbrum II kesällä 2008, ja pian tämän perään Broad Peak (8047). Kaikki neljätoista kasitonnista ilman lisähappea tulivat Gustafssonin saavutuslistalle 26. heinäkuuta 2009, kun hän kävi Gasherbrum I:n huipulla 8080 metrissä.
Suomalaisia on käynyt kasitonnisten huipuilla kaikkiaan 25. Suomalaiskäyntejä näillä huipuilla on Suomen Alppikerhon mukaan kertynyt 55. Gustafssonin lisäksi kasitonnisia ovat huiputtaneet useamman kuin yhden kerran Samuli Mansikka, Anne-Mari Hyryläinen, Mia Graeffe ja Paula Strengell.
Kaksi suomalaista on kuollut kasitonnisten rinteillä. Gustafssonin jälkeen menestynein suomalaiskiipeilijä Samuli Mansikka menehtyi Annapurnalla maaliskuussa 2015. Cho Oyu vaati Noora Toivosen hengen toukokuussa vuonna 2000.
Lähteitä:
Wildsafe-sivusto (englanniksi)
8KPeak-sivusto (englanniksi)
Eight Thousanders-sivusto (englanniksi)