Enintään 15 prosentin viinit saatetaan vapauttaa Alkon monopolista
Alkoholin myyntirajoitusten purkaminen etenee. Sosiaali- ja terveysministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö ovat asettaneet työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikkö Antti Neimalan selvittämään enintään 15-prosenttisten viinien myynnin vapauttamista Alkon monopolista.
Asian selvittämisestä sovittiin hallitusohjelmassa. Selvityksen on määrä valmistua ennen hallituksen puoliväliriihtä ensi keväänä.
STM:n tiedotteen mukaan Neimalan tehtävä on selvittää toteuttamisvaihtoehtoja viinien myynnin vapauttamiseen. Hänen on myös määrä arvioida toimien vaikutuksia väestön terveyteen ja hyvinvointiin, työntekijöihin, elinkeinovapauteen, markkinoiden toimivuuteen ja kilpailuun, alkoholivalvontaan, julkiseen talouteen sekä sisäiseen turvallisuuteen ja järjestykseen.
Lisäksi selvityksessä tutkitaan viinien myynnin vapauttamisen vaikutuksia Alkon toimintaan, tehtäviin ja asemaan, sekä päivittäistavarakaupan, alkoholin tuottajien, maahantuojien, tukkukaupan, ravintoloiden ja varustamoiden toimintaan. Selvityksen piiriin kuuluvat myös toteuttamisvaihtoehtojen kilpailuoikeudelliset ja EU-oikeudelliset reunaehdot.
Enintään kahdeksan prosentin vahvuisten ja käymisteitse valmistettujen alkoholijuomien myynti vapautettiin kesäkuussa. Muutoksen myötä Alkon myyntiluvut ovat olleet kesä- ja heinäkuun aikana laskussa verrattuna viime vuoden vastaavaan jaksoon.