Selvitys: Uusi aborttilaki ei lisännyt raskaudenkeskeytysten määrää
Abortti
Viime vuonna tehtiin noin 8 300 raskaudenkeskeytystä, mikä on noin kolme prosenttia enemmän kuin vuonna 2022, ilmenee THL:n selvityksestä.
THL:n mukaan keskeytysten määrän lievä nousu ei näyttäisi kuitenkaan liittyvän viime syyskuussa voimaan tulleeseen lakimuutokseen, sillä keskeytysten määrä kasvoi hieman jo ennen uutta lakia.
Päivitetyn aborttilain mukaan raskaudenkeskeytyksen perusteeksi riittää raskaana olevan oma pyyntö kahdennentoista raskausviikon loppuun saakka.
Aikaisemmin raskaudenkeskeytykselle tuli aina esittää peruste. Useimmissa tapauksissa siihen vaadittiin myös kahden lääkärin lausunto.