Omakanta-sovellus muistuttaa jatkossa tehosterokotteista
Sosiaali- ja terveydenhuollon digipalvelu Omakannan sovellus lähettää jatkossa muistutuksia suomalaisille tehosterokotteiden ottamisesta.
Maanantaina julkaistun tiedotteen mukaan jäykkäkouristus- ja kurkkumätätehosterokotuksesta lähetetään muistutus 25-, 45- ja 65-vuotiaille. 25-vuotiaiden rokotteeseen sisältyy myös tehoste hinkuyskää vastaan.
Sovellus lähettää muistutuksen, jos käyttäjä sallii sen lähettää ilmoituksia.
Kansalliseen rokoteohjelmaan kuuluvan jäykkäkouristus- ja kurkkumätätehosterokotuksen saa terveyskeskuksista ilmaiseksi.
Tehoste annetaan työikäisille 20 vuoden välein. Lääkäri voi arvioida esimerkiksi likaisen haavan hoidon yhteydessä, onko ylimääräinen jäykkäkouristusrokote tarpeen, jos edellisestä tehosterokotteesta on yli 10 vuotta.
Sovelluksen teknologia mahdollistaisi muistutusten lähettämisen muissakin tilanteissa.
Tiedotteen mukaan se voisi jatkossa lähettää viestin esimerkiksi kausi-influenssarokotteista, mutta kansallisella tasolla päätöstä näiden viestien lähettämisestä ei ole tehty.
– Sovellus voisi toimia myös tärkeänä viestintäkanavana esimerkiksi pandemiatilanteissa ja tukea suomalaisen yhteiskunnan huoltovarmuutta poikkeusoloissa, Kelan tietopalvelujohtaja Arto Vuori arvioi tiedotteessa.
Sovelluksen uusista toiminnoista ja kehittämisestä päätetään sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. Sovellusta kehittää Kelan Kanta-palvelut yhteistyössä muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä hyvinvointialueiden kanssa.
Omakanta-palvelua voi käyttää joko kirjautumalla verkkopalveluun osoitteessa kanta.fi tai lataamalla sovelluksen sovelluskaupasta. Kaikki Omakannan palvelut eivät ole kuitenkaan saatavilla sovelluksen kautta.
Kuukausittain Omakantaa käyttää yli miljoona ihmistä. Suurin osa käyttäjistä asioi palvelussa puhelimella tai tabletilla.
Sovelluskäyttäjiä Omakannassa on hieman yli 100 000.