Kuntarahoitus ennakoi kuntatalouden heikentyvän merkittävästi
Suomen kuntien rahoitusalijäämä kasvaa ensi vuonna merkittävästi, ennakoi Kuntarahoitus. Luottolaitos ennakoi, että kuntien menotaso jää tänä vuonna korkealle tasolle samalla kun verokertymä on jäämässä aiempia arvioita pienemmäksi.
– Kustannukset nousevat erityisen paljon henkilöstökuluissa ja palveluostoissa. Vuositason kustannusnousu voi olla jopa joitakin satoja miljoonia euroja aiemmin arvioimaamme enemmän, sanoo Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio tiedotteessa.
Koko maan taloudessa näkyy kuitenkin jo elpymisen merkkejä. Kuntarahoitus ennakoi, että korkojen laskun myötä talous kiihdyttää ensi vuonna kahden prosentin kasvuun ja jatkaa samaa tahtia myös vuonna 2026. Tänä vuonna jäädään kuitenkin vielä pakkasen puolelle ja –0,3 prosenttiin.