Etla selvitti: Korona runteli tapahtuma-alaa rajusti
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan selvityksen mukaan koronakriisi ja koronarajoitukset ovat murentaneet tapahtuma-alan kannattavuutta rajusti. Alan yhteenlaskettu liikevaihto Suomessa putosi yli viidenneksen ja kannattavuus romahti 65 prosenttia.
Puolet alalla jatkavista yrityksistä sai viime vuonna kasaan vain neljäsosan edellisvuoden tuloksesta.
Etlan tutkimus ”Tapahtuma-alan rooli Suomen taloudessa” koskee kuitenkin vain alalla jatkaneita yrityksiä, joten koronakriisin vaikutukset alaan ovat todennäköisesti vielä arvioitua suuremmat, toteavat raportin tehneet tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö ja tutkija Mika Pajarinen. Lopettaneita yrityksiä ei saatu vertailuun mukaan.
Tapahtuma-ala tuotti vuonna 2019 vähintään 1,2 prosenttia Suomen bkt:sta. Alan lähes 10 000 yritystä työllistivät 15–20 000 ihmistä.
Koronapandemia aiheutti alalle rajun iskun. Konsertit, teatterit, urheilutapahtumat, konferenssit ja messut joutuivat rajoitusten kohteeksi, ja ihmiset välttivät oma-aloitteisesti kokoontumisia.
Tarkkaa kuvaa kansantaloudellisesta merkityksestä on vaikea saada, koska alalla on monenlaisia toimijoita. Ainakin puolet tapahtuma-alan arvonlisästä ja työllisyydestä syntyy muissa organisaatioissa kuin voittoa tavoittelevissa yrityksissä.
Koronakriisin ja -rajoitusten vaikutukset eivät kuitenkaan ole iskeneet koko alaan samalla lailla. Alan yrityksistä 72 prosenttia sai nähdä kannattavuutensa alenevan. Toisaalta lähes kolmannes yrityksistä pystyi säilyttämään vuoden 2019 kannattavuutensa ja osa jopa kasvattamaan sitä hieman.
Yli kaksikymmentä Tapahtumateollisuuden jäsenjärjestöä julkisti maanantaina yhteisen kannanoton, jossa vaaditaan hallitukselta nopeita toimia kaikkien ammattimaisesti järjestettyjen tapahtumien avaamiseksi.
– Toimialan yhteinen tahto on rokotuskattavuuden noustessa luopua kaikista tapahtumiin kohdistuvista rajoituksista, järjestöt linjaavat.