“Elämässä voi tapahtua mitä vain" – Onko sinulla tämä paperi kunnossa?
Yhä useampi suomalainen tekee testamentin.
Tutkimuksen mukaan noin 15 prosenttia suomalaista on tehnyt testamentin ja 39 prosenttia on harkinnut sellaisen tekemistä.
Koronakriisi lisäsi etenkin nuorten aikuisten kiinnostusta asiaa kohtaan, sillä 38 prosenttia testamentin jo tehneistä tai tekemistä harkinneista 18-24-vuotiaista sai korona-ajasta vahvistusta suunnitelmilleen.
Tärkein syy testamentin tekemiselle oli halu päättää siitä, mihin oma omaisuus menee kuoleman jälkeen.
Testamentin voi laatia kuka tahansa täysi-ikäinen, mutta sen tekemisessä kannattaa käyttää apuna asiantuntijaa mahdollisten riitojen välttämiseksi.
Hyvä testamentti -kampanjan koordinaattori Pia Tornikoski sanoo tiedotteessa, että Ukrainan sota ja koronakriisi ovat lisänneet kiinnostusta.
– Poikkeukselliset ajat havahduttavat ihmiset huomaamaan, että elämässä voi tapahtua mitä vain.
Kampanjan tavoitteena on muuttaa testamenttikulttuuria Suomessa, sillä kokonaisuutena edelleen vain pieni osa suomalaisista on kirjannut viimeisen tahtonsa.
– Olemme korostaneet, että se on asiakirja, jota voi tulevaisuudessa muuttaa niin elämäntilanteiden ja omien arvojen muutosten myötä. Joka tapauksessa testamentti on viisasta tehdä ajoissa, Tornikoski kertoo.
Tutkimuksen toteutti IRO Research ja siihen vastasi yli 1 000 täysi-ikäistä suomalaista.