CNN: Venäjän tappiot Ukrainassa eivät vaikuta sen sotilassatsauksiin arktisilla alueilla
Vaikka Venäjä on kärsinyt raskaita tappioita Ukrainassa ja sota sitoo voimavaroja, maa on jatkanut sotilaallisen läsnäolonsa laajentamista arktisella alueella. CNN:n artikkelin mukaan tämä näkyy selvästi uusimmista satelliittikuvista.
Myös Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kertoi CNN:lle viime viikolla antamassaan haastattelussa, että Venäjä on tehnyt merkittäviä satsauksia sotilaallisiin tukikohtiin pohjoisilla alueilla. Tämän nähdään olevan vastaus kireään kansainväliseen tilanteeseen ja edellyttävän myös länsiliittolaisilta ”läsnäolon tuplaamista”, Stoltenberg sanoi.
Toisaalta Venäjä on läntisten tiedustelulähteiden mukaan myös vetänyt runsaasti maavoimien joukkoja arktiselta alueelta ja lähettänyt ne Ukrainan rintamille.
Satelliittikuvat eivät CNN:n mukaan osoita mitään äkillistä muutosta, vaan Venäjän jo vuosia harrastamaa varustelun lisäämistä. Sen nähdään olevan osa Putinin hallinnon puolustautumisstrategiaksi mieltämää toimintaa, jota johdetaan Kremlistä.
Tutka-asemien ja muun varustuksen lisäämisen kerrotaan keskittyvän muun muassa Kuolan niemimaalle sekä Vorkutaan napapiirin pohjoispuolelle. Baretsinmeren alue lähellä Norjan ja Suomen rajoja on ollut jo pidempään yksi Venäjän sotilaallisen tiedustelutoiminnan painopistealueista.
Kaikkea ei tarvitse rakentaa alusta: Venäjä on modernisoinut vanhoja neuvostoaikaisia tukikohtiaan. Arktisen alueen tärkeys sille johtuu öljy- ja kaasusektorista, mutta myös sotilastarpeista: valtaosa maan ydinaseistuksesta ja sukellusveneistä sijaitsee pohjoisessa.