Britannian puolueet painivat brexit-kehässä – mitä tiedetään äänestysaikeista?
Britanniassa parlamentin alahuoneen edustajat pääsevät tänään ottamaan kantaa konservatiivipääministeri Boris Johnsonin ja EU:n ehdotukseen maan EU-erosopimuksen linjanvedoista.
Johnson tarvitsee itsensä lisäksi 319 tukijaa sopimukselleen.
Lopputulos näyttää tiukalta eikä ole lainkaan selvää, kumman vaihtoehdon puolelle vaaka kumartuu. Näin puolueiden on arvioitu äänestävän:
Konservatiivit, 287 ääntä
Enemmistö Johnsonin keskustaoikeistolaisesta puolueesta tukee johtajaansa.
Erimielisiä ovat todennäköisimmin kovan linjan euroskeptikot, jotka joka kerta hylkäsivät myös Johnsonin edeltäjän Theresa Mayn sopimuksen sen tultua parlamenttiin äänestettäväksi.
Euroskeptikkoporukan pomo Steve Baker on pysynyt hiljaa ratkaisustaan, mutta jotkut samaan porukkaan kuuluvat ovat antaneet ymmärtää suhtautuvansa myönteisesti Johnsonin sopimukseen.
Työväenpuolue, 242 ääntä
Työväenpuolue labour opastaa kansanedustajiaan vastustamaan sopimusta. Vasemmistopuolue pelkää, että konservatiivihallitus heikentäisi työntekijöiden oikeuksia.
Jotkut työväenpuoluelaiset äänestivät aiemmin Mayn sopimuksen puolesta, joten on mahdollista, että he tälläkin kertaa asettuvat pääministerin tueksi.
Muitakin mahdollisia erimielisiä on, ja he ovatkin Johnsonin kampanjoinnin tärkeitä kohteita: labourin edustajien kapinointi voisi heilauttaa tuloksen niukin naukin Johnsonin puolelle.
Itsenäiset, 36 ääntä
Tähän joukkoon kuuluu niin entisiä konservatiiveja kuin entisiä työväenpuoluelaisiakin, joiden äänestyskäyttäytymistä on vaikea ennustaa.
Esimerkiksi konservatiivipuolueesta pihalle paiskatut saattaisivat haluta luovia itsensä takaisin puolueeseen tukemalla Johnsonia.
Skotlannin kansanpuolue, 35 ääntä
Skotit aikovat äänestää Johnsonin brexitin nurin.
He haluavat konservatiivit pois vallasta ja ennenaikaiset vaalit. Skotlantilaisten enemmistö halusi pysyä EU:ssa vuoden 2016 kansanäänestyksessä, eikä puolue aio puoltaa minkäänlaista brexitiä.
Liberaalidemokraatit, 19 ääntä
Liberaalidemokraatit vastustavat brexitiä ja sanovat, että hallitukseen päästessään he estäisivät EU-eron kokonaan.
He tukevat aloitetta, joka laittaisi sopimuksen vielä kansan äänestettäväksi.
DUP, 10 ääntä
Konservatiivien pohjoisirlantilainen tukipuolue DUP aikoo äänestää sopimusta vastaan
DUP:n mielestä Johnsonin sopimus tuhoaa Pohjois-Irlannin rauhansopimuksen.
Muut, 10 ääntä
Viisihenkinen Independent Group vastustaa sopimusta, neljän edustajan Plaid Cymru pitää sopimusta huonona uutisena Walesille ja vihreiden Caroline Lucas aikoo vastustaa sopimusta.
Ei-äänestävät, 11 edustajaa
Puhemies John Bercow ja hänen kolme varapuhemiestään eivät äänestä.
Irlantilaisen Sinn Feinin seitsemän edustajaa eivät myöskään ole paikalla.