Bergholm, Bergblom…Krista Kiuru ei saanut PS-edustajan nimeä millään oikein
Eduskunnan keskustelussa työttömyysturvan leikkauksista nähtiin erikoinen sivujuonne, kun SDP:n Krista Kiuru puhutteli perussuomalaisten Miko Bergbomia toistuvasti väärällä nimellä.
Kiuru ihmetteli ensin, kuinka vähän vaalilupauksilla on katetta koskien perussuomalaisia ja viittasi sitten tämän vaalikonevastauksiin ansiosidonnaisen leikkauksista.
– Kysynkin edustaja Bergholmilta: miltä seuraavat luvut vaikuttavat?
Hieman myöhemmin Kiuru toisti saman virheen: ”No, kuten Bergholm fiksusti sanoi, että ainakin puolet olisi liikaa”.
Perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen yritti oikoa Kiurua huutamalla väliin ”edustaja Bergbom!”, mutta Kiuru puhutteli Bergbomia nyt Bergblomiksi.
– Bergbom! Ettekö te osaa? Bergbom! Tynkkynen parahti.
Kiuru totesi sanoneensa Bergblom.
– Näin ollen, edustaja Bergblom, te totesitte, että 50 prosenttia olisi sellainen maaginen raja. No, mitä mieltä olette siitä, kuinka paljon sitä työttömyysturvaa siis voi leikata?
Bergbom palasi asiaan puheenvuoron saatuaan.
– Aloitetaan nyt ihan ensimmäiseksi siitä, että nimeni ei ole Bergblom eikä mikään mukaan erilainen versio siitä, mitä te olette täällä esittäneet, vaan se on Bergbom. Toivottavasti nyt seuraavalla kertaa se menee oikein. Mutta annan tämän virheen teille anteeksi, en loukkaantunut siitä.
Kiuru pahoitteli Bergbomille hänen nimensä lausumista väärin.
– Ja jos näin tapahtuisi oman nimeni kohdalla, niin annan sen myös teille anteeksi, niin kuin tekin annoitte jo minulle anteeksi. Se, mitä en voi antaa anteeksi, on se, kuinka uskomatonta juttua täällä salissa päästetään siitä, mitä tuli luvattua ja mitä tuli tehtyä, demariedustaja lisäsi.