Balttien unelmaa ei murskattu tankkien alle – Vilnan verilöyly sysäsi Neuvostoliiton kohti romahdusta 30 vuotta sitten
Liettuan korkein rakennus, 327 metriin kohoava Vilnan televisiotorni oli tasan 30 vuotta sitten maailmanhistorian käännekohdan näyttämönä.
Tammikuun 13. päivänä 1991 joukko liettualaisia oli kokoontunut tornin ympärille suojaamaan strategisena kohteena pidettyä tornia. Neuvostojoukot aloittivat valtausoperaation, jossa 13 liettualaista sai surmansa. Sadat haavoittuivat.
– Ihmiset huusivat: ”Tankki tulee.” Yritin siirtyä aukion toiselle puolelle, mutta sotilaat tähtäsivät aseillaan suoraan kohden, joten käännyin takaisin. Sitten tankki alkoi ampua ja ihmiset yrittivät liikkua pois. Kaaduin jonkin pehmeän päälle. Kuulin, kun luut napsahtelivat poikki, panssarivaunun alle jäänyt Angele Plagyte muisteli Helsingin Sanomille vuonna 2011.
Suomen entisen pääministerin Esko Ahon (kesk.) mukaan harvat osasivat tuoreeltaan nähdä Vilnan verilöylyä Neuvostoliiton lopun alkuna.
– Sellainen se historian valossa ehdottomasti oli, Aho arvioi syksyllä ilmestyneessä kirjassaan 1991 – Mustien joutsenten vuosi.
Aho muistuttaa, että Saksojen yhdistyminen, koko eurooppalaisen sosialistisen leirin luhistuminen ja Yhdysvaltojen asemaa korostanut Persianlahden tilanne olivat murtaneet entisen kahteen suurvaltaan nojanneen maailmanjärjestyksen.
Yhdysvaltojen johtoasema oli suvereeni, ja kaikki meni Neuvostoliiton vanhan vallan edustajien silmissä presidentti Mihail Gorbatshovin piikkiin.
Ahon mukaan neuvostoimperiumi oli ajettu viimeiselle puolustuslinjalleen, jolta Gorbatshovillakaan ei ollut enää varaa perääntyä. Kun Persianlahden tapahtumat olivat vieneet maailman huomion, ajankohta voiman käytölle ja näytölle näytti sopivalta.
Liettuan tilanne oli alkanut kärjistyä jo vuoden 1989 joulukuussa, kun Liettuan kommunistinen puolue päätti irtautua Neuvostoliiton kommunistisesta puolueesta. Se uhkasi koko leniniläisen valtion perusajatusta, ja Gorbatshov tajusi vaaran merkit.
Gorbatshov yritti tarjota liettualaisille separatismin sijaan neuvostojärjestelmän uudistamista, mutta turhaan. Helmikuussa 1990 pidetyissä vapaissa vaaleissa kansanrintama, Sąjūdis, otti murskavoiton ja julisti Liettuan itsenäiseksi. Julistus hyväksyttiin äänin 124–0.
Tammikuussa 1991 NKP:lle uskolliset liettualaiset kommunistit vaativat kannanotossaan poikkeustilan julistamista ja neuvostoarmeijan erikois-joukkoja siirrettiin Liettuaan.
Gorbatshov lähetti puolestaan tammikuun 10. päivänä Liettuan korkeimmalle neuvostolle uhkavaatimuksen Neuvostoliiton perustuslain välittömästä ja täydellisestä palauttamisesta voimaan.
Hyökkäys radio- ja televisiotornin valtaamiseksi käynnistyi 13. tammikuuta. Gorbatshov ja voimaministeriöiden johtajat vetäytyivät jälkikäteen vastuusta. Kansallismielisiä ääriaineksia tapahtumista syyttäneen Gorbatshovin maine lempeänä uudistajana kärsi kuitenkin kovan kolauksen, eikä palautunut enää ennalleen.
Vilnan yöllisen verilöylyn jälkeen Viron johtajat keksivät kutsua tilanteen rauhoittamiseksi Venäjän federaation presidentin Boris Jeltsinin Tallinnaan.
Jeltsin lensi vielä samana päivänä Tallinnaan balttien tueksi ja antoi yhdessä Baltian maiden presidenttien kanssa julkilausuman, jossa tuomittiin väkivallan käyttö ja annettiin keskinäinen tunnustus itsemääräämisoikeudelle.
Voiman käyttö Baltiassa nostatti vastalauseiden myrskyn niin Neuvostoliiton sisällä kuin kansainvälisestikin.
– Jos voiman käytön tavoitteena oli lamaannuttaa itsenäistymishaluja, kävi täsmälleen päinvastoin. Kansalliset rintamat vahvistivat asemiaan Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Nationalistinen henki voimistui myös muissa neuvostotasavalloissa, Aho summaa.