Asiantuntijat pitävät Kulmunin roolia hallituksen johtoviisikossa ongelmallisena – "Vastaavaa ei löydy poliittisesta historiasta"

Politiikka

Keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin jatkaminen hallituksen johtoviisikossa kummastuttaa Eduskuntatutkimuksen keskuksen apulaisprofessoria Markku Jokisipilää.

Keskusta tiedotti maanantaina, että Kulmunin tilalle valtiovarainministeriksi esitetään eduskunnan puhemies Matti Vanhasta. Kulmuni jatkaa keskustan puheenjohtajana ja toimii keskustan edustajana hallituksen johtoviisikossa.

Jokisipilä pitää astelmaa hyvin erikoisena ja poikkeavana. Jokisipilä ei muista vastaavaa tilannetta aiemmasta poliittisesta historiasta.

Jokisipilä sanoo Suomenmaalle, että ministereiden ja puheenjohtajien toimiminen eri foorumeilla saattaa aiheuttaa ongelmia etenkin tiedonkulkuun ja hallituksen sisäiseen keskusteluyhteyteen.

– Etenkin hallituskumppaneille voi olla epäselvää, missä mitäkin keskustelua milloinkin käydään ja kuka keskustan ääntä milloinkin käyttää. Ainakin se pitää linjata selvästi, kuka sanoo keskustasta sen viimeisen sanan, Jokisipilä pohtii.

Hän myös arvelee, ettei ilman ministerivastuuta toimiva puolueen puheenjohtaja ehdi aina välttämättä saamaan kaikkea päätöksentekoon tarvittavaa laaja-alaista tietoa.

– Nähtäväksi jää, miten kuvio tulee toimimaan.

Myös Iltalehden haastattelema Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen piti keskustan järjestelyä ongelmallisena perustuslain näkökulmasta.

Viljanen kertoo lehdelle, että järjestely, jossa valtioneuvostoon kuulumaton henkilö olisi tekemässä hallituksen keskeisiä poliittisia päätöksiä, irtautuu valtiosäännön periaatteista.

– Tässä sekoitetaan poliittinen prosessi valtiosääntöisiin mekanismeihin, joissa määritellään, miten valtioneuvosto toimii, Viljanen summaa.

Hänen mukaansa hallituksen päätöksenteossa mukana olleiden tulee lähtökohtaisesti olla sellaisessa asemassa, että eduskunta voi kohdistaa heihin epäluottamuksensa ja viime kädessä he vastaavat ministereinä oikeudellisesta vastuusta.

– Kun Kulmuni ei ole enää ministeri, hän ei ole enää siinä asemassa, että häneen voidaan kohdistaa näitä asetelmia, Viljanen sanoo.

JULKISOIKEUDEN apulaisprofessori Pauli Rautiainen Tampereen yliopistosta arvioi puolestaan Helsingin Sanomille, ettei Kulmuni voisi osallistua valtioneuvoston päätöksentekoon, koska hän ei ole valtioneuvoston jäsen.

– On oikeudellisesti mahdotonta, että valtioneuvoston ulkopuolinen osallistuisi valtioneuvoston päätöksentekoon ilman ministerivastuuta.

– On asiakirjoja, joita ei voida luovuttaa valtioneuvoston ulkopuolisille, Rautiainen summasi.

Hänen mielestään hallitusviisikosta täytyy tehdä enemmän hallituspuolueiden yhteistyötä koordinoiva rakenne, jotta Kulmuni voisi siihen osallistua. Silloin sen toiminta olisi valtioneuvoston toiminnasta irrallista ja erilaista kuin nyt.

– Samalla pääministeri joutuisi luomaan aivan uudenlaisia tapoja valtioneuvoston toiminnan koordinointiin etenkin vaikeissa kysymyksissä, Rautiainen sanoo HS:lle.

Kommentit (1)

  • Lukija4

    Ihmeellistä keskustelua aikuisten ihmisten keskuudessa asiasta käydään. Jos Katri Kulmuni sanoi päivän tiedotustilaisuudessa asiasta jotenkin epäselvästi (mielestäni ei), niin illan A-Studiossa hän väänsi saman asian rautalangasta – mutta asiantuntijat edelleen sormi suussa kauhistelee ja ihmettelee – vaikka Matti Vanhanen myös totesi, että liian hätäinen väärä tulkinta. Näyttää siis tarkoitushakuiselta sotkemiselta – tai sitten jäsenkirja-asiantuntijoilta – kummassakin tapauksessa sotkemisen tarkoitus on sama.

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen