Asiantuntija: Murros Yhdysvalloissa menee selvästi diktatoriseen suuntaan – "Vaarallinen kehityskulku"
Yhdysvalloissa on meneillään oikeusvaltiollisten valtasuhteiden perusteita murentava poliittinen muutos, jonka laajuutta ei ole täysin ymmärretty. Näin STT:lle arvioi oikeushistorian emeritusprofessori Jukka Kekkonen Helsingin yliopistosta.
– Tässä murretaan valtiovallan kolmijako-oppia, (presidentti Donald) Trump hamuaa itselleen lisää valtaa ja tässä mennään hyvin selvästi diktatoriseen suuntaan, Kekkonen toteaa.
– Pahinta on, että Trump ei lainkaan näytä välittävän omien toimiensa ilmiselvästä laittomuudesta. Hän retoriikassaan halveksii Yhdysvaltojen tuomioistuimia ja tuomareita, jos he eivät toteuta hänen tahtoaan.
Pelkoa perustuslaillisesta kriisistä on lietsonut viime aikoina esimerkiksi se, että Trump lennätti aiemmin tässä kuussa venezuelalaisia epäiltyjä rikollisia El Salvadoriin ilman laillista perustetta.
Kekkosen mukaan venezuelalaisten karkotuslennoilla ei ole ollut mitään tekemistä lakien mukaisen karkotusprosessin kanssa. Lennot toteutettiin vedoten vuonna 1798 säädettyyn Alien Enemies Act -lainsäädäntöön (AEA). Karkotusmenettelyyn sisältyy normaalisti oikeusturvakeinoja, kuten oikeus valittaa saamastaan karkotuspäätöksestä.
– Tässä on sivuutettu kaikki oikeusturvan mekanismit, joita läntisissä sivistysvaltioissa ja oikeusvaltioissa noudatetaan.
Jos puhutaan karkotuksista, täytyisi niissä Kekkosen mukaan noudattaa sekä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten että kansallisen lainsäädännön mukaisia oikeusturvatakeita.
– Jos niitä ei ole noudatettu, niin nämä ovat laittomia karkotuksia tai ei-oikeudellisia karkotuksia, hän linjaa.
Kekkonen kuvailee Trumpin hallinnon toimia poliittiseksi oikeudenkäytöksi tai oikeuden väärinkäytöksi.

Kekkosen mukaan Yhdysvalloissa on nyt nähtävissä jyrkkä oikeuskulttuurinen poikkeama perinteestä, jossa oikeuden on viime kädessä nähty ratkaisevan asiat lainmukaisesti ja jopa oikeudenmukaisesti. Oikeus ja politiikka ovat menneet sekaisin ja politiikka ottanut niskalenkin.
Trump koettelee nyt vallankäytön rajoja ja on toistuvasti kyseenalaistanut oikeuslaitoksen toimijoita, jos nämä eivät ole noudattaneet tämän poliittista linjaa.
Trump esimerkiksi vaati, että liittovaltion tuomari James Boasberg tulisi asettaa syytteeseen tämän annettua aiemmin tässä kuussa määräyksen, jonka tarkoitus oli estää Trumpin hallintoa kyydittämästä venezuelalaisia epäiltyjä rikollisia El Salvadoriin.
Trump nimitteli Boasbergiä päätöksen jälkeen muun muassa ”radikaalivasemmistolaiseksi hulluksi”. Korkeimman oikeuden puheenjohtaja John Roberts huomautti Trumpille, että syytteeseen asettaminen ei ole asianmukainen tapa hoitaa erimielisyyksiä tuomarin kanssa, vaan sitä varten on olemassa normaali valitusmenettely.
Yhdysvaltain vetoomustuomioistuin hylkäsi keskiviikkona Trumpin hallinnon tekemän valituksen. Kolmen tuomarin paneeli äänesti asiasta äänin 2–1 pitäen voimassa väliaikaisen kiellon, jonka on tarkoitus estää venezuelalaisten siirtolaisten laittomat karkotukset AEA -lainsäädännön perusteella.
Kiellon puolesta äänestäneet tuomarit olivat demokraattipresidentin Barack Obaman nimittämä Patricia Millett ja republikaanipresidentin George H.W. Bushin nimittämä Karen Henderson. Millett linjasi, että Yhdysvallat kohteli AEA:n nojalla paremmin jopa natseja toisen maailmansodan aikana.
Kekkosen mukaan Trump toimi laillisuusperiaatteen vastaisesti vedotessaan karkotuslennoissa AEA:han. Laillisuusperiaate vaatii, että ihmisten on voitava ennalta selvästi tietää, mitkä teot ovat kiellettyjä. Kyse on yhdestä oikeusvaltion pääperiaatteista.
– On aivan keinotekoista vedota siihen (AEA:han), hän toteaa.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on luonnehtinut laittomasti tehtyjen karkotusten osoittavan paitsi räikeää piittaamattomuutta Yhdysvaltojen ihmisoikeusvelvoitteita kohtaan, mutta olevan myös vaarallinen askel kohti autoritaarisia käytäntöjä.
Yhdysvaltain kotimaan turvallisuuden ministeri Kristi Noem nousi otsikoihin keskiviikkona vierailtuaan El Salvadorissa megavankilassa, johon yli 200 venezuelalaista epäiltyjä rikollista lennätettiin Yhdysvalloista.
Valkoisen talon mukaan Yhdysvallat maksoi järjestelystä El Salvadorin presidentti Nayib Bukelen hallinnolle noin kuusi miljoonaa dollaria eli noin viisi ja puoli miljoonaa euroa.
Vankilavierailulla kuvaamassaan videoviestissä Noem varoittaa siirtolaisia laittoman maahantulon seurauksista seisoessaan tatuoituja vankeja täynnä olevan sellin edessä.
– Jos tulet maahamme laittomasti, tämä on yksi mahdollisista seurauksista, Noem sanoo viestipalvelu X:ssä julkaistussa videossa.
Venezuela ja karkotettujen omaiset ovat vedonneet laittomasti karkotettujen olevan viattomia siirtolaisia, kun taas Yhdysvallat on syyttänyt heitä terroristijärjestöksi luokittelemansa Tren de Aragua -rikollisjengin jäseniksi.
Useiden laittomasti karkotettujen asianajajat ovat kiistäneet näiden kuuluvan rikollisjengiin tai syyllistyneen rikoksiin.
Venezuelan presidentti Nicolas Maduro on kutsunut tapausta kidnappaukseksi ja pyrkinyt maanmiestensä vapauttamiseen oikeusteitse.

Kekkosen mukaan Trumpin hallinnon ideologisena ytimenä on oikeusvaltion periaatteiden murentaminen. Ideologisella tasolla Kekkonen vertaa Trumpia natsi-Saksaa johtaneeseen Adolf Hitleriin ja Neuvostoliittoa johtaneeseen Josif Staliniin, jotka myös vastustivat liberaalin oikeusvaltion arvopohjaa ja pyrkivät äärimmäiseen vallan keskitykseen.
– Vaikka kontekstissa on tietysti eroja, retoriikan tasolla Trumpilla näyttää olevan sama vihollinen, Kekkonen toteaa.
Hänen mukaansa todella vaarallisilla vesillä ollaan, jos lakeihin aletaan suhtautua piittaamattomasti ja vain oman ideologian mukaiset oikeuden päätökset hyväksytään. Jos riippumaton tuomioistuinlaitos murretaan, järkkyy Kekkosen mukaan koko demokraattinen järjestelmä.
Kekkonen pitää arveluttavana esimerkiksi Yhdysvaltain tiukentunutta maahantulopolitiikkaa, jolla on vaikeutettu muun muassa sukupuolivähemmistöjen maahantuloa. Emeritusprofessorin mukaan tämä kuvastaa hyvin sitä, ettei Trumpin hallinnossa välitetä ihmisoikeusnormien ja kansainvälisten sopimusten tallomisesta.
– Tässä tullaan siihen vaaralliseen tilanteeseen, joka tietysti ihmiskunnan historiassa ei ole ollut poikkeuksellista, että raaka voima ja valta jyräävät oikeuden. Perusarvoja koetellaan ja systemaattisesti loukataan. Rajoja venytetään. Tämä on vaarallinen kehityskulku.
Oikeuslaitosta Kekkonen pitääkin viimeisenä toivona Trumpin toimien rajoittamiseksi.