MT: Kokoomuksen, keskustan ja SDP:n yhteistyölle saattaisi syntyä edellytyksiä, sanoo Seppo Kääriäinen
Suurtyöttömyys ja hurjavauhtinen velkaantuminen ovat myös seuraavan hallituksen pahimpia päänvaivoja, arvioi politiikan konkari Seppo Kääriäinen (kesk.) Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissa.
Kääriäisen mukaan politiikassa katseet ovat hiljalleen kääntymässä jo seuraavaa vaalikautta kohti. Seuraavat eduskuntavaalit järjestetään keväällä 2027.
– Julkisuudessa arvuutellaan uuden hallituksen pohjaa ja pääministeriä. Uutta pukkaa, Kääriäinen kirjoittaa.
Seuraavan hallituksen työkenttä ei ole helppo. Talouden ja työttömyyden näkymät ovat vakavat. Kysymys on hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisesta, keskustakonkari summaa.
– Käänteeseen tarvitaan uusien ajatusten lisäksi vankkaa yhteistyöhenkeä ja särkyneiden siltojen uudelleenrakentamista. Puoluejohtajien tulisi löytää keskinäinen luottamus.
Kirjoituksessaan Kääriäinen arvelee, ettei nykyinen hallituspohja jatka seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.
Myöskään edellinen vasemmistopuolueiden, vihreiden ja keskustan hallituspohja ei ole toistumassa, hän näkee.
– Todennäköisimpänä pidetään sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen sinipunahallituksen paluuta, hän summaa.
Täysin mahdoton ei Kääriäisen mukaan ole myöskään julkisuudessa väläytelty keskustan, kokoomuksen ja SDP:n varaan rakentuva hallitus.
– ”Kolmen vanhan” yhteistyölle saattaisi syntyä edellytyksiä, jos keskustan kannatus nousisi eduskuntavaaleissa kuta kuinkin samalle tasolle kuin huhtikuun vaaleissa. Sehän vaatisi pari sataatuhatta ääntä lisää.