Antti Aalto korjasi mallikkaasti kurssinsa – mäkihypyn olympiatulos jäi muuten vaisuksi
Mäkihypyn olympiayhteenvetoa on vaikea nivoa kokonaisuudeksi. Antti Aalto nousi alkukauden vaikeuksista kauden parhaaseen vireeseen Zhangjiakoun hyppyreissä.
Niko Kytösahon olympiamatka kaatui koronatartuntaan, eikä Suomi päässyt sen takia myöskään joukkuemäkeen.
Kokonaisuus jäi pakkaselle varsinkin sen takia, ettei Suomesta saatu jalkeille riittävän tasokasta miehistöä joukkuekilpailuun.
– Jos Antin jättää tarkastelusta pois, on pakko todeta, ettei kausi ole mennyt niin kuin piti, miesten päävalmentaja Janne Väätäinen tiivistää olympiatuloksen.
Aalto oli Pekingin kisojen normaalimäessä 12:s ja suurmäessä 17:s. Julia Kykkänen oli naisten kilpailussa 27:s ja Jenny Rautionaho 32:s.
Suomessa laji voi ylpeillä menestyksekkäällä historialla, mikä on toisaalta taakka nykyhyppääjille ja -valmentajille.
Aiempi menestys perustui vahvaan seuratyöhön, joka puski jatkuvasti uusia lahjakkuuksia maajoukkuetoimintaan.
Nyt laji on joutunut uuteen tilanteeseen harrastajamäärien romahdettua, ja edessä on uudet haasteet, vaikka seuratyö on piristymässä.
Väätäinen kaipaa virkaveljensä Petter Kukkosen (yhdistetyn väistyvä päävalmentaja) tapaan mäkihypyn ja yhdistetyn johtoon kokonaisvaltaista järjestelmää ja lajijohtajaa vastaamaan siitä.
Toive lajijohtajasta on helppo paukaista ilmoille. Sitten on mietittävä, mistä järjestyy resurssit johtajan paikkaan ja systeeminrakennukseen.
Lisäksi on pohdittava, kuka tehtävää kykenisi hoitamaan.
– Lajijohtaja olisi ensimmäinen hyvä askel, totta kai. On selkeä tarve, että jollakin olisi iso kokonaisuus hallinnassa, Väätäinen vahvistaa.
– Mutta kyseessä on iso pesti. Siinä pitää olla lajipolitiikka hallussa. Tarvitaan näkemystä, kokemusta ja uskottavuutta. En esimerkiksi koe, että minulla riittäisivät eväät siihen.
Lajijohtajan tehtävä olisi kehittää järjestelmä, jossa kaikilla toimijoilla olisi selkeä käsitys lajien vaatimuksista jopa vuosiksi eteenpäin. Toimiva systeemi ohjaisi nuoria johdonmukaisesti kohti varsin hyvin resurssein toimivia maajoukkueita.
Päävalmentajien johtama maajoukkuetoiminta sovitettaisiin osaksi järjestelmää.
– Nyt systeemi on rikkinäinen ja hajalla. Maajoukkuetta on kehitetty, mutta tällä hetkellä tarvitsisimme ensimmäiseksi panostusta siihen, miten nuorten MM-kisaryhmää viedään seuraavat 2–4 vuotta kohti maajoukkuetta, Väätäinen jatkaa.
– Siihen vaiheeseen tarvitaan ensimmäiseksi toimivat ratkaisut ja oikeat askelmerkit.
Järjestelmän pitäisi ylettyä seuratyöhön. Seuroissa tarvitaan käsitys lajin vaatimuksista ja jopa kehityksen jatkonäkymistä.
– Lasten määrät on onnistuttu kääntämään nousuun, mutta tarvitaan järjestelmä siihen, miten lapsia viedään eteenpäin seuraavat kymmenen vuotta. Pitää tietää, mihin 15-vuotiaan pitää kyetä, ettei perusasioita tarvitse korjailla aikuisena.
Väätäinen herättelee ajatuksia asiaa pelkistäen.
– Mäkihyppy on paljon muutakin kuin sitä, että hypitään, loikitaan ja nostetaan rautaa. Sillä keinolla saadaan kovajalkaisia kavereita, mutta se osa fysiikkaa on ehkä 30–40 prosenttia lajista. On muitakin tärkeitä asioita.
Väätäinen neuvottelee lähiviikkojen aikana jatkostaan Hiihtoliitossa.
Tehtävä kiinnostaa, yhteistyö nuorten kanssa puurtavan aisaparin Lauri Hakolan kanssa toimii, mutta jatkopäätöksen ratkaisee kokonaisuus.
Sapporossa asuva Väätäinen miettii myös perhekuvioitaan. Esimerkiksi olympialaisten jälkeen hän kaartaa Japanin karanteenin kautta Salpausselän kisoihin nähdäkseen parin kuukauden ikäisen tyttärensä edes vilaukselta.
Päävalmentaja kokee isyyden riemun 46-vuotiaana.
Suomessa on taas aika pureutua kysymykseen valmennusuran jatkosta.
– Asiasta on keskusteltu. Kiinnostusta on, näen Suomen mäkihypyssä mahdollisuuksia ja koen, että tällä työllä on merkitystä, Väätäinen pohtii.
Jatkoa puoltaa sekin, että Hiihtoliitto pyrkii Väätäisen aavistusten perusteella pidempiaikaiseen ratkaisuun. Se toisi suunnittelutyöhön jatkuvuutta.
– Kaipaan toimintaan sellaista tavoitteellisuutta, ettei aina huhti–toukokuussa laskettaisi rahoja ja mietittäisi, mitä voidaan tehdä seuraavaksi kaudeksi, Väätäinen selittää.
– Seuraavan kauden pohjustuksen pitäisi alkaa samalla, kun edellinen kilpailukausi alkaa marraskuun puolivälissä. Seuraavan kauden raameja pitäisi rakentaa jatkuvasti.
Tällaisesta arjen pohdiskelusta Väätäinen ja Hakola löysivät ratkaisun Antti Aallon olympiakunnon virittämiseksi.
Kaksikon kikkapussukassa oli valmis ratkaisumalli, kun Aallon hyppy alkoi piiputtaa Rukan maailmancupissa marras–joulukuun vaihteessa.
– Antti jäi Rukan jälkeen kotiin harjoittelemaan. Sinä aikana hän teki Laurin kanssa mahtavan työn. Olympiakunto alkoi rakentua siitä ja se viimeisteltiin Kuopiossa ennen olympiamatkaa, Väätäinen tiivistää Aallon piristymisen kisakuntoon.
– Siinä tehtiin maltillista työtä askel kerrallaan. Välillä oli vähän tuskastumisen merkkejä, mutta olympialaisissa varsinkaan normaalimäkeen ei tullut yhtään huonoa suoritusta.
Väätäinen kehuu siitä hyppääjän lisäksi valmentajaa.
– Laurin merkitystä on pakko korostaa.