Analyysi: Keskustan puheenjohtajakisa kaipaa avointa, rehellistä ja tunteita nostattavaa keskustelua
Järjestäjät saivat tosissaan etsiä lisää tuoleja, kun keskustan puheenjohtajaehdokkaat Katri Kulmuni ja Antti Kaikkonen saapuivat kampanjakiertueensa tilaisuuteen Ouluun sunnuntaina iltapäivällä.
Ravintola Rauhala oli ääriään myöten täynnä väkeä. Samanlainen tilanne vaikutti olevan lauantaina myös Rovaniemellä, josta kaksikko aloitti noin kuukauden mittaisen yhteisen ehdokkuusturneensa.
Väkeä kerrottiin riittäneen myös viikonlopun kahdessa muussa tilaisuudessa Ylitorniolla ja Nivalassa.
Keskustan uuden vetäjän valinta näyttää siis kiinnostavan kansaa.
Ja aimo tukun keskustalaista sanomaa yleisö sai Oulussa purtavakseen. Puolueen viestintäpäällikön Laura Ruoholan vetämässä tilaisuudessa ehdittiin puhua aluepolitiikasta turvenäkemyksiin, nuorten syrjäytymisestä keskustan talouteen, metsälinjauksista gallupkannatukseen.
Noin puolentoista tunnin mittaisessa keskustelussa pisti kuitenkin silmään yksi iso seikka.
Kulmunin ja Kaikkosen välille tuntuu olevan hätkähdyttävän vaikeaa löytää minkäänlaisia eroja.
Se on toki ollut tiedossa jo ennakkoon, mutta kun kyseessä on monituhatpäisen kansanliikkeen puheenjohtajakisa, ehdokkaiden tasainen samanlaisuus tuntuu yllättävältä.
Pieniä painotuseroja Kulmunin ja Kaikkosen välistä toki löytyy, mutta ne ovat nimenomaan pieniä ja kosmeettisia.
Kaikkein selvimmin tämä tuli esiin, kun Ruohola tivasi kaksikolta kyllä tai ei -vastauksia noin kymmeneen keskustan järjestöllistä puolta koskevaan kysymykseen.
Kulmuni ja Kaikkonen vastasivat samalla tavalla ja lähes yhteen ääneen kaikkiin muihin paitsi yhteen kysymykseen.
Eri mieltä he olivat siitä, onko keskustalla tarpeeksi palkattuja työntekijöitä. Kaikkosen mukaan ei, Kulmunin mukaan kyllä.
Kyse ei ole siitä, etteikö Kulmunilla ja Kaikkosella olisi asiaa.
Molemmat ovat keskustan kasvatteja. He tuntevat tämän hetkisen politiikan puheenaiheet ja tietävät sydänjuuriaan myöten, mikä on puolueen ydinsanomaa.
Molemmat osaavat esiintyä ja olla luontevia. Molemmat saavat yleisön nauramaan ja aplodeeraamaan. Mutta mistään hurmoksesta ei voi väen runsaudesta huolimatta silti puhua.
Ehdokaskaksikko seisoi Oulussa kuin yhdessä rintamassa puhumassa sitä tuttua ja turvallista keskustalaista sanomaa, jota on totuttu ennenkin kuulemaan.
Eroja ehdokkaiden välille ei toki tarvitse väkisin keksiä.
Kaksikolle voi nostaa hattua, että he ovat asettaneet itsensä likoon puheenjohtajakilvassa keskustapuolueen kannalta hyvin vaikeassa tilanteessa.
Ja kun muita ehdokkaita ei ole, silloin Kouvolan ylimääräisen puoluekokouksen äänestäjät saavat tehdä valintansa muita perusteita painottaen.
Paljon ratkaisee se, kumman persoona ja olemus miellyttää enemmän. Vaikea rasti tehdä eroja siinäkin.
Molemmat ehdokkaat tietävät samanlaisuutensa itsekin. Kumpikin myönsi Suomenmaalle, että isoja eroja ei ole.
Kulmunin mukaan tilanteesta voi etsiä myös positiivisia puolia: Ehdokkaiden ei tarvitse tapella siitä, millaisen kansanliikkeen johtoon he ovat pyrkimässä.
Molemmat painottivat, että kisa on vasta alussa. Eroja alkaa löytyä, kun kampanjakiertue etenee.
– Teen itseni näköistä kampanjaa, vaikka meillä olisi sata ehdokasta. Uskon, että se on paras tie, Kulmuni sanoi.
– Tarvitaan paljon yleisötilaisuuksia ja avointa, rehellistä keskustelua. Eiköhän tästä sopivan värikäs syksy vielä tule, Kaikkonen pohti.
On kuitenkin yksi syy, miksi avoin ja rehellinen, tunteita nostattava keskustelu olisi syytä löytää pian.
Keskusta elää yhden historiansa pahimman kriisin keskellä. Kannatus mataa pohjalukemissa. Kevään vaalitappion jäljiltä puolueessa on paljon pahaa mieltä, turhautuneisuutta ja suuttumusta.
Puolueessa on myös paljon ääripäiden mielipiteitä vaikkapa ilmastonmuutoksesta, maahanmuutosta ja pride-kulkueista, kuten Oulun keskustanuorten puheenjohtaja Tuija Patana tilaisuudessa totesi.
Puolueessa on pitkään kaivattu syvällistä, pohjamutia luotaavaa itsetutkiskelua, jossa vaikeita teemoja ei kaihdeta.
Ja sitä toki käytiin jonkin verran Oulussakin. Etenkin yleisökysymyksissä kaivattiin ratkaisuja negatiivisten mielikuvien kääntämiseen, puolueen arvovalintoihin ja siihen, mitä Kulmuni ja Kaikkonen tekisivät puheenjohtajina eri tavalla kuin Juha Sipilä.
Ehdokaskaksikko ei näitä teemoja kierrellyt. He myönsivät, että korjattavaa on paljon.
Ehdokkailta kaipaisi kuitenkin enemmän vastauksia kysymyssanaan miten.
Kulmunin puheissa korostuu toivo. Hänen mukaansa keskustan täytyy herättää ihmisissä luottamusta, että puolue hoitaa juuri heidän asioitaan.
Kaikkosen sanoin keskustan täytyy osoittaa, että se ymmärtää tavallisten ihmisten huolia ja murheita.
Hyviä avauksia, mutta miten se tehdään?
