"Allekirjoitin oman kuolemantuomioni" – brittiparlamentti siunasi tuhoisan kahtiajaon sata vuotta sitten

Katolisen etelän ja protestanttisen Pohjois-Irlannin jaon perusteet olivat jo vuosisataiset, mutta 1921 jako sai poliittisen siunauksen.
Historia

Tasan sata vuotta sitten, 3. toukokuuta 1921 Britteinsaarilla tapahtui suuria.

Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti päätti jakaa silloin Britanniaan kuuluneen Irlannin kahtia. Se halusi luoda etujensa turvaksi Pohjois-Irlannin provinssin, jonka väestö oli brittimielistä. Toinen alue oli Etelä-Irlanti, joka oli suurempi huolenaihe.

Irlannin saari oli ollut Yhdistyneen kuningaskunnan vallassa erilaisin tavoin noin kahdeksansataa vuotta. Saaren historia on täynnä kapinoita englantilaisvaltaa vastaan, mutta vasta 1910-luvulla itsenäisyys alkoi näyttää aidosti mahdolliselta.

Paitsi brittivalta, myös saaren sisäiset kulttuurierot olivat jatkuva ruutitynnyri. Jaakko I:n toimiessa Englannin, Irlannin ja Skotlannin kuninkaana 1600-luvun alussa Irlannissa alkoivat englantilaistamistoimet. Jaakon ”istutukset” olivat pehmeä, mutta vaikuttava keino muuttaa Irlannin väestöä englantilaisemmaksi ja ennen kaikkea protestanttiseksi.

Näissä istutuksissa etenkin pohjoiseen Ulsterin alueelle tuotiin protestanttista englantilaisväestöä pääsaarelta. Läntisen kirkkokunnan jako oli edellisellä vuosisadalla johtanut sotiin Euroopassa, eikä britteinsaarillakaan vältytty ristiriidoilta. Irlanti pysyi vahvasti katolisena Englannin käännyttyä protestanttiseksi.

Englannista tuotu protestanttienemmistö Ulsterissa ja katolinen enemmistö muualla vaikutti siihen, miten irlantilaiset suhtautuivat ajatukseen itsenäisyydestä. Ulsterilaiset halusivat pääosin pysyä kiinni protestanttisessa Isossa-Britanniassa, katolisten kannattaessa itsenäistä Irlantia.

Eräs yritys kaataa brittivalta tapahtui vuonna 1916. Ensimmäinen maailmansota oli käynnissä ja Yhdistynyt kuningaskunta tiukasti kiinni siinä. Irlannissa nähtiin tilaisuus aloittaa kapina, mutta tämä ei onnistunut.

Vuoden 1916 pääsiäiskapina päättyi nationalistien kannalta surkeasti. Aseisiin saatiin miehiä paljon odotettua vähemmän ja hyvin varustettuja brittijoukkoja riitti tarvittava määrä kapinan murskaamiseen. Pääsiäiskapina jätti kuitenkin itsenäisyyshalut kytemään.

Kapinan johtajille langetetut kuolemantuomiot tekivät näistä marttyyreita. Kapinaa alkujaan vastustaneidenkin irlantilaisten oikeudentunto heräsi julmina ja epäoikeudenmukaisina pidettyjen tuomioiden johdosta, ja maa oli entistä alttiimpi roihauttamaan kytevän kapinahengen suorastaan sodaksi.

Maailmansodan jälkeen yhä useita pääsiäiskapinasta tuomion saaneita, myös maltillisia nationalisteja pidettiin vankiloissa ja vankileireillä. He olivat itsenäisyysmielisille eläviä marttyyreita.

Vuonna 1918 itsenäisyysmielinen Sinn Féin-puolue sai murskavoiton. Puolueen edustajat eivät kuitenkaan menneet Lontooseen Westminsterin parlamenttitaloon, vaan perustivat oman Irlannin parlamentin, Dáil Éireannin ja julistivat Irlannin itsenäiseksi valtioksi. Tästä alkoi Irlannin itsenäisyyssota tammikuussa 1919.

Sota oli verinen ja monimutkainen. Yhdistynyt kuningaskunta käytti joukkoinaan juuri päättyneen maailmansodan rintamamiehiä ja poliisijoukkoja. Nämä Black and Tans-joukot (mustat ja nahanruskeat) olivat huonosti johdettuja, ja Irlannin tasavaltalaisarmeija (IRA) pärjäsi hyvin.

Brittimielisen Pohjois-Irlannin erottaminen tasavaltaisesta eteläisestä Irlannista toukokuussa 1921 oli suora seuraus sodasta.

Sota saatiin päätökseen sopimalla Irlannin vapaavaltion perustamisesta joulukuussa 1921. Tämä tarkoitti käytännössä katsoen itsenäisyyttä, vaikka Irlanti säilyikin virallisesti osana Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Pohjois-Irlanti taas ei tullut osaksi Irlannin vapaavaltiota, vaan se oli nyt osa kuningaskuntaa Englannin, Walesin ja Skotlannin tavoin.

Aselepo oli alkanut jo kesällä 1921, mutta vapaavaltion perustaminen johti lopulta uuteen sotaan.

Tasavaltalaisjohtaja, kansallissankariksi nostettu Michael Collins allekirjoitti järkevänä pitämänsä asiakirjan brittihallinnon kanssa, mutta tiesi, että vaikka Irlanti sai käytännössä itsenäisyyden, ei kaikille kävisi kuin täysi itsenäisyys ilman muodollistakaan yhteyttä kruunuun.

– Luulen, että allekirjoitin oman kuolemantuomioni, hänen kerrotaan sanoneen.

Sotilaana ja poliitikkona toimineella Michael Collinsilla sekä presidentiksi nostetulla Arthur Griffithillä oli merkittävä rooli vapaavaltiosta sovittaessa. Molemmat kuolivat elokuussa 1922, Collins väijytyksessä ja Griffith hieman aiemmin ylirasituksen seurauksena. (Wikimedia Commons).

Kiihkeimmät nationalistit eivät vapaavaltiota hyväksyneetkään. Syttyi Irlannin sisällissota, jossa entiset aseveljet taistelivat nyt toisiaan vastaan. Vapaavaltiolaiset ja tasavaltalaiset taistelivat toisiaan vastaan kesäkuusta 1922 toukokuuhun 1923, irlantilainen irlantilaista vastaan. Vapaavaltiolaiset korostivat laillisuutta ja pitivät vastapuoltaan kapinallisina. Tasavaltalaiset pitivät vapaavaltiosopimusta brittien saneluna ja sen hyväksyjiä hännystelijöinä.

Michael Collins ennusti oikein. Hän sai surmansa IRA:n väijytyksessä elokuun 1922 lopulla. 31-vuotiaana kuolleen kansallissankarin hautajaissaattue oli viiden kilometrin mittainen, ja hänen kuolemaansa on pidetty historioitsijoidenkin mielestä korvaamattomana menetyksenä kansakunnalle.

Sisällissodan voitti Collinsin puoli, hallituksen joukot. Tasavaltalaisillekaan sota ei ollut täysi tappio. Esimerkiksi heidän johtajastaan Éamon de Valerasta tuli myöhemmin Irlannin pitkäaikainen pääministeri (Taoiseach) ja presidentti.

Irlanti sai lopulta täyden itsenäisyyden, kun joulukuussa 1931 Westminsterin säädös takasi brittiläisen imperiumin useille dominioille lainsäädännöllisen tasavertaisuuden Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännön kanssa. 1932 tasavaltalainen Fianna Fáil-puolue voitti vaalit, ja uusi perustuslaki laadittiin de Valeran johdolla. Virallisesti Irlannista tuli tasavalta vuonna 1948 ja lopullisesti se erosi Brittiläisestä kansainyhteisöstä 1949.

Jako Pohjois-Irlantiin ja Irlannin tasavaltaan ei ole ollut kaikkien mieleen. Pohjois-Irlannin unionistienemmistö on halunnut pysyä osana Yhdistynyttä kuningaskuntaa, mutta alueen nationalistit ovat puoltaneet yhtenäistä Irlantia, jossa Pohjois-Irlanti kuuluisi osaksi Irlantia. Tämä on johtanut myös tunnetuihin ääri-ilmiöihin, kun uudelleen elvytetty IRA teki terrori-iskuja vuosien 1968–1998 välillä. Myös brittien vastatoimet olivat verisiä ja ruokkivat brittivastaisuutta.

Viime vuosina on ollut ilmoilla ajatus, että EU-mielinen Pohjois-Irlanti liittyisi Irlannin tasavaltaan nyt kun Yhdistynyt kuningaskunta on eronnut unionista. Tästä tullaan varmasti näkemään keskustelua, etenkin jos myös EU-mielinen Skotlanti jossain vaiheessa äänestää jälleen itsenäisyydestään. Vuoden 2014 kansanäänestyksessä Skotlanti päätti pysyä osana Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Tällöin maa ei vielä ollut äänestänyt brexitistä, joten skottien ajatukset ovat voineet muuttua, kuten myös pohjois-irlantilaisten.

Lähteet

BBC:n historiasivut (englanniksi)

Maailmanhistorian pikkujättiläinen, WSOY, Helsinki 2005.