80 vuotta sitten: Desantti ja vakooja, jonka maailma romahti
Syyskuun 7. päivänä vuonna 1942 Elina Sigrid Hämäläisen nimellä liikkunut nuori nainen saapui Helsingissä Kasarminkatu 16:ssa sijaitsevaan Pesu- ja silitysliikkeeseen. Kosmetologiharjoittelijana kauneussalonki Salon Parisissa työskennellyt nainen halusi noutaa kolme päivää aiemmin pesulaan jättämänsä matkalaukun.
Laukussa vain ei ollut vaatteita, vaan radiolähetin, jonka löysi laukun avannut silittäjä.
Pitkä, vaalea ja tyylikäs nainen ei liioin ollut kukaan muu kuin viranomaisten etsimä ”Vihdin naisdesantti” eli maaliskuussa Suomeen laskuvarjolla pudotettu neuvostovakooja Kerttu Nuorteva, jonka tehtävänä oli kerätä tietoa Suomessa olevista saksalaisista joukoista ja poliittisista mielialoista Suomessa.
Tehtävänä oli johtaa vakoiluverkostoa, jonka yhteyshenkilöihin kuului muun muassa kirjailija ja liikenainen Hella Wuolijoki. Nuortevan piti myös hankkia yksityiskohtaisia tietoja marsalkka Mannerheimin tarkasta päiväjärjestyksestä. Myöhemmin Kerttu Nuorteva arvioi suomalaisille kuulustelijoille, että tarkoituksena oli surmata Mannerheim.
Yhdysvalloissa syntynyt, mutta kommunistina karkotetun sanomalehtimies-isänsä Santeri Nuortevan mukana Neuvostoliittoon muuttanut Kerttu oli tavallaan itsekin Stalinin valtion ja vallan uhri. Santeri Nuorteva taas oli alun perin suomalainen kansanedustaja, joka eteni Neuvostoliitossa Karjalan autonomisen neuvostotasavallan johtajaksi.
Vaikka Kerttu Nuorteva oli ollut tiedustelutoiminnassa mukana jo 1930-luvun alusta, hänet tuomittiin taustansa vuoksi epäilyttävänä vuonna 1937 näytösoikeudenkäynnissä kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön kazakstanilaiseen keskitysleiriin.
Nuorteva selvisi hengissä ja asettui asumaan silloisen aviomiehensä, toimittaja Leo Varšavskin ja vuonna 1931 syntyneen Reima-pojan kanssa Alma-Ataan. Siellä häneen ottivat yhteyttä pahamaineisen NKVD:n erikoisosaston edustajat, jotka ehdottivat tiedustelutyötä vastavakoilun palveluksessa.
Tällaisista tarjouksista ei juuri ollut mahdollisuutta kieltäytyä, ja myöhemmin Nuorteva perusteli päätöstään halulla suojella poikaansa ja hankkia ihmisarvoinen elämä Neuvostoliitossa.
Nuorteva sai ennen Suomeen lähtöään perusteellisen koulutuksen ja perehtyi maan oloihin, salakirjoitukseen, radiolaitteisiin ja laskuvarjohyppyihin. Jopa hänen valkea metallihampaansa vaihdettiin, koska moinen hammasmateriaali oli harvinainen Neuvostoliiton ulkopuolella.
Kiinni jääneen Nuortevan kuulustelut Päämajassa jatkuivat kuukausikaupalla. Häntä kuulusteli ennen muuta valvontaosaston Helsingin alatoimiston päällikkö Paavo Kastari.
Vainoissa karaistuneen naisen luonteenlujuus, korkea moraali ja ilmeisesti ulkonäkökin tekivät Kastariin vaikutuksen, ja tämä alkoi kutsua häntä ”bolshevismin pyhimykseksi”. Nuorteva myös pelkäsi Neuvostoliittoon jääneiden omaistensa ja etenkin poikansa hengen puolesta, mikäli hän kertoisi tehtävistään ja toimeksiantajistaan.
Läpimurto tapahtui vasta, kun Nuortevaa tapaamaan tuotiin kommunistiloikkari Arvo ”Poika” Tuominen, edesmenneen Santeri-isän läheinen ystävä. Tuominen sai vakoojan vakuuttuneeksi siitä, että stalinismi oli tuhonnut ja hylännyt kommunismin ihanteet täydellisesti.
Nuorteva romahti henkisesti, ja häntä hoidettiin välillä mielisairaalassa. Hänet tuomittiin Suomessa kuolemaan, mutta rauha ehti tulla ennen tuomion täytäntöönpanoa.
Neuvostoliitto puolestaan passitti kotimaahan palanneen ja paljastuneen agenttinsa kymmeneksi vuodeksi vankilaaan, jälleen Kazakstanissa.
Kun Reima-poikakin eli yhä siellä, Nuorteva jäi vapauduttuaan Keski-Aasiaan. Hän opiskeli rakennusinsinööriksi ja kuoli vain 51-vuotiaana vuonna 1963.
Kun ottaa huomioon, että suomalaiset teloittivat Kertun molemmat veljet Matin ja Pentin vakoojina Petroskoissa sodan aikaan, on vaikea nähdä sodan ja neuvostovallan tarjonneen tällekään perheelle kovin hyvää elämää.
Lähteitä: Kaleva, Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (SKS), Otto Manninen: Kerttu Nuorteva: Neuvostokaunotar vakoilujohtajana (Edita, 2006).
