15-vuotias Niilo Kivisola halusi kovasti talvisodan rintamalle, mutta häntä ei otettu iän vuoksi – "Lopulta lähdin salaa"

Talvisodan veteraania 95-vuotiasta Niilo Kivisolaa ei erikoisemmin jännitä, vaikka hän viettää tänä vuonna itsenäisyyspäivää Linnan juhlissa Helsingissä. Lahdessa asuva Kivisola on harvoja vielä elossa olevia talvisodan veteraaneja.

Kivisola syntyi vuonna 1924 Salmissa, joka kuuluu sotien jälkeen Neuvostoliitolle luovutettuihin alueisiin.

Näihin alueisiin kuuluu myös Impilahden Pitkäranta, jonne Kivisolan perhe muutti työn perässä 1930-luvulla. Rajalle Pitkärannasta oli matkaa viitisenkymmentä kilometriä.

Kivisola oli 15-vuotias talvisodan alettua. Neuvostoliiton joukot tulivat rajan yli, ja Salmissa alettiin puolustautua.

– Siellä poltettiin taloja. Taivas loisti punaisena, kun taloja poltettiin. Oli se ikävää, Kivisola kertoo puhelinhaastattelussa.

Perheelle oli kerrottu, että lähtökäskyn tullessa mukaan saa ottaa parin päivän muonat, ei mitään muuta.

Kivisola halusi kuitenkin viedä mukanaan hiihdon mestaruusmerkkinsä, joten hän laittoi ne taskuunsa.

– Aamulla meidät sitten ajettiin ylös, ja matkalla huomasin, että mestaruusmerkit olivat pudonneet nukkuessa sänkyyn.

Juna toi Kivisolan perheen Liperin Viinijärvelle, jossa suuren maatalon leskirouva majoitti perheen.

Joulun jälkeen Kivisolan kaksi 18 vuotta täyttänyttä veljeä otettiin linnoitustöihin. Kivisola auttoi maatilan töissä. Hän alkoi kuitenkin jonkin ajan kuluttua miettiä muita vaihtoehtoja.

Kivisola muistaa, että radiosta kuului tuolloin jatkuvasti Sillanpään Marssilaulu, jonka viimeinen säkeistö kuuluu: ”Siis te lapset ja vanhukset. Ja te äidit ja morsiamet. Niin kauan teillä on suojattu lies. Kun on pystyssä yksikin mies.”

– Mies-sana korostui.

Lisäksi hän kuuli talon neljän 18 vuotta täyttäneen tyttären keskustelun.

– Yksi tytöistä sanoi, että paljon huonompia miehiä on rintamalla ja minä olen täällä kotirintamalla.

Taas tuli mies-sana esille, kuten Sillanpään Marssilaulussakin.

– Jukolauta minä valvoin yön ja ihmettelin, mitä teen tässä.

Aamulla Kivisola käveli vanhemmiltaan lupaa kysymättä Viinijärven asemalle ja matkusti junalla Joensuuhun. Hän halusi ilmoittautua vapaaehtoiseksi linnoitustöihin.

Joensuun keskuskansakoululla luutnantti kuitenkin ilmoitti, että Kivisola oli linnoitustöihin liian nuori, mutta että hän voi jäädä töihin kaupunkiin.

Kivisola sai käteensä rautakangen ja alkoi lapiomiehen kanssa kaivaa sirpalesuojia. Välillä tuli määräys, jonka mukaan Ilomantsista piti hakea heiniä. Pelättiin, että venäläiset valtaavat Ilomantsin, joten heinät piti saada sieltä pois.

Kaverin kyllästyttyä sirpalesuojien kaivamiseen kaksikko lähti ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi rintamatehtäviin. Kaveri lähti, mutta Kivisolan esteeksi tuli jälleen ikä.

– Luutnantti sanoi, että minun pitää kysyä äidiltä tai isältä saada lupa ennen kuin pääsisin rintamalle.

Näin Kivisola jatkoi sirpalesuojien kaivamista, kunnes sodan loputtua lähti perheensä luo Viinijärvelle.

– Isä ja äiti ihmettelivät, missä minä olen ollut. Minähän lähdin (Joensuuhun) salaa.

Vanhemmat olivat jo suunnitelleet ilmoittavansa radion kautta poikansa katoamisesta.

Muutaman vuoden kuluttua Kivisolan ei enää tarvinnut miettiä vapaaehtoisuutta, siitä piti huolen jatkosota.