Yhdysvalloissa kaksi ampumistapausta – ainakin 30 kuollutta
Yhdysvalloissa Ohion Daytonissa ainakin 10 ihmistä on kuollut luoteihin ravintolakorttelissa.
Tapauksesta kertoo paikallislehti Dayton Daily News .
Lehden mukaan useita ihmisiä on loukkaantunut. Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan ensimmäinen ilmoitus laukauksista tuli kello yhdeltä paikallista aikaa eli aamulla Suomen aikaa.
Sairaalan edustaja Liz Long kertoo, että sairaalaan on toimitettu hoitoon ampumahaavoja saaneita potilaita, mutta heidän lukumäärästään ei ole tietoa.
Paikallinen poliisi kertoi Twitterissä tilanteen olevan edelleen käynnissä aamupäivällä Suomen aikaa.
Yhdysvalloissa El Pasossa sattuneessa ostoskeskusampumisessa on kuollut 20 ihmistä, kertoo Texasin kuvernööri uutistoimisto AFP:n mukaan. Haavoittuneita on 26.
Washington Postin mukaan useat haavoittuneista ovat kriittisessä tilassa, joten kuolonuhrien määrä voi vielä kasvaa.
Ampuminen tapahtui Cielo Vistan ostoskeskuksen Walmartissa lauantaina paikallista aikaa. Ampujalla oli kivääri ja hän avasi tulen ostoksilla olleita ihmisiä päin.
– Päivä, joka olisi ollut tavallinen päivä jollekulle mennä ostoksille, muuttui yhdeksi Texasin historian verisimmistä päivistä, kuvernööri Greg Abbott sanoi.
Poliisi on pidättänyt parikymppisen miehen epäiltynä ampumisesta. Lauantaina oli liikkunut myös tietoja, joiden mukaan ampujia olisi ollut kolme.
– Voin vahvistaa, että pidätetty on parikymppinen valkoinen mies. Uskomme, että hän on ainoa ampuja, kertoi Robert Gomez El Pason poliisista.
Washington Postin poliisilähteen mukaan epäilty ampuja on 21-vuotias. CNN ja LA Times kertovat, että ampujaksi epäilty on kotoisin Dallasin esikaupunkialueelta, joka sijaitsee yli tuhannen kilometrin päässä El Pasosta.
Poliisin mukaan tapausta tutkitaan mahdollisena viharikoksena. Poliisilla on tutkittavana manifesti, jonka tutkijat arvioivat olevan epäillyn kuvafoorumille lataama. CNN:n mukaan tekstissä epäilty arvelee, että ”hän kuolee tänään”.
– Meillä on tältä henkilöltä manifesti, joka viittaa siihen, että viharikos on mahdollinen, El Pason poliisipäällikkö Greg Allen kertoi.