Koronakuplien Suomi

Toimittajalta

Koronapandemian iskiessä Suomeen keväällä 2020 kansalaiset olivat liikuttavan yksimielisiä tavasta, jolla se oli kohdattava. Tiukat rajoitukset otettiin vastaan tyynesti, ihmiset lukittautuivat koteihinsa.  

Hallituksen tiedotustilaisuuksissa pääministeri Marin kertoi, oliko nyt aika mennä mökille vai ei. Edes Uudenmaan sulkeminen ei herättänyt kovaa kritiikkiä. 

Nyt tuo konsensus-Suomi on kaukaista historiaa. Jäljellä on vain kuplia, joiden välillä on syvä juopa. 

On ravintola-, matkailu- ja kulttuurialan työntekijöitä, jotka ovat menettäneet kahden vuoden ansionsa ja syyttävät siitä päättäjiä. Heidän näkökulmastaan koronarajoitukset ovat olleet täysin epäsuhtaisia. 

On työtaakkansa alle uupuvia hoitajia ja lääkäreitä, jotka päivittäin näkevät, mitä korona voi saada ihmiskehossa aikaan. Heistä moni on läpi pandemia-ajan vaatinut päättäjiltä tiukempaa rajoituslinjaa. 

On korkeakouluopiskelijoita, jotka istuvat yksiöissään Zoom-yhteyden äärellä eivätkä ole kahteen vuoteen tavanneet kasvokkain opettajiaan tai opiskelukavereitaan.  

On perheenäitejä ja -isiä, joille korona-aika on ollut yhtä töiden, koulun, päivähoidon, flunssakierteiden ja kotitestien uuvuttavaa sekasotkua.  

On koululaisia, joilla on ollut kaksi sairaspoissaolojen täyttämää rikkonaista lukuvuotta. 

On iso joukko etätyöläisiä, joiden yhteydet työtovereihin katkeilevat, kun lähityötä on tehty viimeksi kuukausia sitten. Päivät muistuttavat toisiaan kuin 90-luvun Päiväni murmelina -elokuvassa. 

On niitä, jotka eivät voi jäädä etätöihin ja kohtaavat tartuntariskin päivittäin työssään. 

On eläkeläisiä, jotka ennen koronaa viettivät vilkasta sosiaalista elämää ja nyt tylsistyvät kotonaan. 

On hauraita vanhuksia, joita läheiset eivät uskalla käydä tapaamassa koronan tartuttamisen pelossa. 

On salaliittoteorioihin hurahtaneita ja rokotusten haittavaikutuksia pelkääviä ihmisiä, joiden luottamus tieteeseen, viranomaisiin ja poliitikkoihin on nollassa. 

On kolmesti rokotettuja ihmisiä, joiden mielestä rajoitusten aika on nyt lopullisesti ohi. 

On tiedeyhteisö, joka on kahdessa vuodessa tuottanut valtavan määrän tutkimustietoa koronasta ja joukon rokotteita, jotka ovat pelastaneet miljoonia ihmisiä vakavalta sairaudelta ja kuolemalta. 

On niitä, joiden mielestä koronaa ei ole olemassakaan. 

Ja kaiken keskellä ovat poliitikot, jotka yrittävät tehdä fiksuja ja oikeudenmukaisia päätöksiä jatkuvasti muuttuvan asiantuntijatiedon pohjalta, keskenään vastakkaisten vaatimusten ristipaineessa.  

Lopputuloksena on usein ollut sutta ja sekundaa. 

Tammikuinen keskustelu etäkouluun siirtymisestä oli hyvä esimerkki kuplien yhteentörmäyksestä. 

Somessa yksi porukka huusi, että etäkoulu tarkoittaa lasten uhraamista koronalle. Toinen porukka huusi, että lähikoulu tarkoittaa lasten uhraamista koronalle.  

Molemmille väitteille oli perusteita. Etäkoulu olisi lisännyt ongelmia varsinkin niillä, joilla kodin tuki koulunkäynnille on heikkoa. Lähikoulu merkitsi, että iso osa koululaisista sai koronatartunnan. 

Päättäjän osa ei ole helppo, kun valittavana on vain huonoja vaihtoehtoja. 

Kun korona joskus on ohi, yhteiskunnalla on iso työ palauttaa luottamus pandemiakupliinsa linnoittautuneiden ihmisten välille. 

Valoa tunnelin päässä on onneksi näkyvissä. Omikronaallon hiipuessa rajoituksia voidaan purkaa ja kansalaiset voivat kömpiä koronakuopistaan ihmisten ilmoille. 

Kesä tulee, kun vielä muutama kuukausi jaksetaan puurtaa.  

Katariina Lankinen Toimituspäällikkö

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen